Maa-aineksen mukana kulkeutuvien vieraslajien leviämisen ehkäisy

21.08.2019

Vieraslajineuvottelukunnan ohjeistuksessa maa-ainesten siirtoon muistutetaan, että haitallisia lajeja sisältävää pintamaata ei tule siirtää pihasta käytettäväksi muualla.

Puutarhan kevät- ja kesätöihin kuuluu usein myös multaerän ostaminen ja/tai tilaaminen, siirto tontille ja levittäminen. Kuorman mukana voi kuitenkin kulkeutua haitallisia vieraslajeja kuten espanjansiruetanoita, tai haitallisten vieraskasvien leviämiskykyisiä osia kuten siemeniä tai juurakonkappaleita, joiden torjunta voi aiheuttaa ylimääräisen vaivan lisäksi jopa taloudellista tai terveydellistä haittaa.

Tehokkain tapa torjua haitallisia vieraslajeja on ehkäistä niiden leviäminen jo ennalta, sillä yksikin haitallinen vieraslaji, siemen tai juurakon palanen voi muodostaa uuden, tehokkaasti leviävän esiintymän tai kasvuston. 

Puutarhajätteet tulee käsitellä omalla tontilla tai viedä kunnan osoittamalle puutarhajätteen vastaanottopaikkaan. Puutarhajätteitä ei saa kuljettaa oman tontin ulkopuolelle metsään tai luvattomille tunkioille, jotka ovat yksi merkittävimmästä haitallisten lajien leviämisväylistä luontoon.

Lue ohjeet maa-ainesten käsittelyyn tästä.

04.09.2019Hollolan kunta tiedottaa espanjansiruetanasta
03.09.2019Aamulehti kertoo kurtturuusun haitoista
21.08.2019Maa-aineksen mukana kulkeutuvien vieraslajien leviämisen ehkäisy
12.07.2019Ohjeita turvalliseen tienvarsien haitallisten vieraskasvien torjumiseen
15.06.2019Ylen sivuilla voi harjoitella kurtturuusun tunnistamista
09.06.2019Lahdessa 12.6.19 Itä-Hämeen puutarhamartat kitkemässä jättipalsamia
31.05.2019Suomen kansalliseen vieraslajien luetteloon lisää lajeja
25.04.2019Vieraslajit arktisella alueella, animaatioelokuva
15.04.2019Jättipalsamista paperia Painovoimapajalla Lahdessa
20.03.2019Lahden seudun luontoretket kevät 2019

Siirry arkistoon »