Kanadanvesiruton hyödyntämistä tutkittiin Elodeall- hankkeessa

07.03.2022

Kanadanvesirutto on vesistöjen haitallinen vieraslaji, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Suomessa kasvia tavataan sisävesillä ja Itämeren rannoilla. Se viihtyy erityisesti emäksissä ja rehevissä järvissä, mutta kasvaa myös hitaasti virtaavissa joissa, isoissa ojissa sekä vähäsuolaisessa murtovedessä.

Kanadanvesiruton kasvullinen levittäytyminen on hyvin tehokasta, sillä kasvi katkeaa helposti ja lisääntyy hyvin pienistäkin kasvinpalasista. Verson palaset voivat levitä uusille alueille luontaisesti aallokon, virtausten ja lintujen kuljettamana sekä ihmisen aiheuttamana veneiden, pyydysten ja muiden kalastusvälineiden mukana.

Vesiruton suuret kasvustot haittaavat umpeenkasvullaan kaikkea vesien käyttöä, kuten veneilyä, kalastamista ja uimista. Massaesiintyminä vesirutto rajoittaa alkuperäislajien kasvua tai syrjäyttää ne. Kasvi voi myös muuttaa vesistöjen ravinnekiertoa ja vaikuttaa veden laatuun.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vetämässä ElodeaII-hankkeessa kehitettiin menetelmiä vesiruton poistamiseksi vesistöistä. Hankkeessa tutkittiin myös tapoja vesiruttobiomassan hyödyntämiseen sekä peltolannoitteena että lisäsyötteenä biokaasulaitoksen mädätysprosessiin. Kolmivuotinen hanke toteutettiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja ProAgria Oulu:n kanssa.

Hankkeessa tehdyn tutkimuksen mukaan järvestä nuottamaalla nostettua vesiruttoa voitaisiin käyttää biokaasun tuotannossa. Biomassaa voitaisiin myös loppusijoittaa pelloille, mutta sen lannoitevaikutus on vähäinen.

Lue hankkeesta ja sen tuloksista lisää www.syke.fi

16.04.2024ELY- keskuksen avustus 2024 vieraslajien torjuntaan
15.03.2024Lahden seudun luontotapahtumat kevät-kesä 2024
05.03.2024Vieraslajit opinnäytetöissä
27.02.2024Uusi vieraslaji Suomen merialueella
16.01.2024Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän leviäminen Suomessa
27.12.2023HS artikkeli: Etelä-Afrikan Länsi-Kapin alueella vierasperäiset puulajit ongelmana
29.10.2023Barentsin alueen vieraslajien hanke
02.10.2023ProAgria Lumotaidon tehotunti 19.10.23, haitalliset vieraskasvit
25.09.2023Viherympäristöliiton kasviwebinaarien sarja
05.09.2023Yle uutisoi haitallisista vieraslajeista

Siirry arkistoon »