ELY:n avustusta haitallisten vieraslajien torjuntaan sai 27 hanketta

28.03.2022

Maa- ja metsätalousministeriö haluaa tehostaa haitallisten vieraslajien torjuntaa ohjaamalla avustusrahoitusta vieraslajien torjuntatoimiin. Tässä rahoitushaussa avustettuja hankkeita käynnistyy ympäri Suomea kaikkiaan 27 kappaletta. Hakemuksia tuli loppuvuodesta 2021 yhteensä 37 kappaletta ja haettu avustussumma oli noin 1,21 miljoonaa euroa. Rahaa oli tällä hakukierroksella jaossa 580 000 euroa.

Avustuksia hakivat kunnat, kaupungit, yhdistykset ja yhteisöt. Avustusta myönnettiin varsinaisiin torjuntatoimenpiteisiin sekä hankkeisiin, joilla seurataan ja varmistetaan torjunnan tuloksia. Avustusta myönnettiin myös vieraslajineuvontaan ja torjuntatoimenpidekokeiluihin. Avustusta voitiin myöntää lähtökohtaisesti enintään puolet hankkeen kustannuksista. Toisen puolen rahoituksesta hakija kattaa omalla rahoituksella, johon voi sisältyä myös talkootyötä.

Rahoitetuissa hankkeissa torjutaan haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja eli kasvi- tai eläinlajia, joka sisältyy joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon. Lisäksi hankkeiden on toteutettava haitalliseksi säädettyjen vieraslajien hallintasuunnitelmaa. Rahoitetuissa hankkeissa painotettiin varsinaisia torjuntatöitä, jotka kohdistuivat luonnonsuojelualueille, virkistysalueille tai niiden lähialueille sekä rantaluontoon ja saaristoon. Valtaosassa rahoitetuissa hankkeissa osallistetaan myös nuoria vieraslajien torjuntaan.

Esimerkiksi Hämeessä ja Pirkanmaalla toteutetaan 6 hanketta, joissa torjuttavia lajeja ovat komealupiini, jättipalsami, lännenpalsami, jättiputket, espanjansiruetana, jättitattaret ja kurtturuusu. Hankkeet kohdistuvat luonnonsuojelualueille, virkistysalueille sekä niiden lähialueille ja rantaluontokohteisiin. Hankkeet ovat 1-3 -vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Tampereen kaupunki, Sastamalan kaupunki, Hollolan kunta, Padasjoen kunta, LC Lahti/Ankkurit sekä Punkalaitumen 4H-yhdistys. Näissäkin hankkeissa pyritään osallistamaan nuoria vieraslajien torjuntatöihin, ja mukana on myös neuvontahankkeita.

Lue ELY:n tiedotteesta lisää hankkeista, jotka saivat rahoitusta.

16.04.2024ELY- keskuksen avustus 2024 vieraslajien torjuntaan
15.03.2024Lahden seudun luontotapahtumat kevät-kesä 2024
05.03.2024Vieraslajit opinnäytetöissä
27.02.2024Uusi vieraslaji Suomen merialueella
16.01.2024Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän leviäminen Suomessa
27.12.2023HS artikkeli: Etelä-Afrikan Länsi-Kapin alueella vierasperäiset puulajit ongelmana
29.10.2023Barentsin alueen vieraslajien hanke
02.10.2023ProAgria Lumotaidon tehotunti 19.10.23, haitalliset vieraskasvit
25.09.2023Viherympäristöliiton kasviwebinaarien sarja
05.09.2023Yle uutisoi haitallisista vieraslajeista

Siirry arkistoon »