Lions Lahti Green City - nuoriso torjumassa vieraslajeja

06.07.2022

Lions Lahti Green City -projektissa tehtiin viime vuonna 2021 arvokasta työtä ja tulokset olivat varsin vaikuttavia. Projektissa nuoriso ohjaajineen torjui Lahden kaupungin alueilla haitallisia vieraslajeja. Projekti myös huomioitiin mm. maailmanlaajuisella Kindness Matters -palkinnolla sekä Lions-liiton ympäristöpalkinnolla. Etenkin nuoret olivat viime vuonna innokkaasti mukana ja tänä vuonna 2022 työ on jatkunut!

Uusi projekti starttasi Lahden lionsien yhteistyönä maanantaina 6.6.2022 ja tällä kertaa mukaan oli lupautunut n. 90 nuorta. Mukana on mm. Lahden hiihtoseura, Nastapartion Napasiiselit, Mukkulan riento ja Lahden ringette.

Tavoitteena on ollut edellisen vuoden tapaan vieraslajien torjunta ja nuoret lionsien opastuksella kitkevät pois talkootyönä Lahden kaupungin alueelta haitallisia vieraslajeja ja keräävät roskia samalla.

Kesän aikana nuoriso on torjunut komealupiinia, jättipalsamia ja espanjansiruetanoita. Projekti päättyi tämän vuoden osalta 4.7.2022 ja nuoriso sekä vetäjät pääsivät ansaitulle kesälomalle. Toivottavasti ensi vuonna projekti saa jatkoa.

Lisätietoa projektista Lions lahti green city
15.03.2024Lahden seudun luontotapahtumat kevät-kesä 2024
05.03.2024Vieraslajit opinnäytetöissä
27.02.2024Uusi vieraslaji Suomen merialueella
16.01.2024Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän leviäminen Suomessa
27.12.2023HS artikkeli: Etelä-Afrikan Länsi-Kapin alueella vierasperäiset puulajit ongelmana
29.10.2023Barentsin alueen vieraslajien hanke
02.10.2023ProAgria Lumotaidon tehotunti 19.10.23, haitalliset vieraskasvit
25.09.2023Viherympäristöliiton kasviwebinaarien sarja
05.09.2023Yle uutisoi haitallisista vieraslajeista
11.08.2023Kansalliseen vieraslajiluetteloon lisätään lajeja 15.8.23

Siirry arkistoon »