Vesijärvisäätiön hankkeella torjutaan jättiputkea Hammonjoella

06.06.2023

Hammonjoella, Hollolassa vieraslajien poistotoimet ovat osa HOLA LAKE II – Järvien kokonaisvaltaisen hoidon kehittäminen II -hanketta, joka saa rahoitusta Manner-Suomen maaseutuohjelmasta tänä vuonna yhdistyneiden Etpähä ry ja Päijänne-Leader ry -Leader toimintaryhmien kautta.

Jättiputken torjuntatoimia Hammonjoella
Hankkeen torjuntatyöt Hammonjoella alkoivat kesäkuun lopulla 2022 ja torjuntatyötä jatkettiin useampaan otteeseen kesän aikana. Yksittäisiä jättiputkia poistettiin juurineen ja isommista kasveista leikattiin kukinnot pois ennen kuin ne siementävät. Alueella oleva yhtenäinen esiintymä peitettiin kankaalla, joka estää kasvien kasvun ja siementen leviämisen.

Tämä vuonna toukokuun alussa työtä jatkettiin ojan varren pohjoispuolella ja ylempänä rinteessä, jossa peitettiin edelliskesänä käsiteltyjä isompia kasvustoja. Kesän 2023 aikana alueella käydään vielä tarkastuskierroksilla nyt 30.5., sekä kolmannen kerran 25.7. Torjuntatyötä ohjaa Luontoturva Ky, jonka apuna torjunnassa on ahkeroinut Hollolan Kunnontiimi ja vuonna 2022 myös Luonnollisesti Osuuskunta.

Lisätietoa hankkeesta www.vesijarvi.fi

Vesijärvi, Hammonjoki ja vieraskasvien torjunta Hola Lake II hankkeessa:
Mirva Ketola, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
mirva.ketola@vesijarvi.fi
p. 044 973 5137

Jättiputki ja sen torjunta:
Miia Korhonen, Luontoturva Ky
miia.korhonen@luontoturva.com
p. 050 911 7782

25.09.2023Viherympäristöliiton kasviwebinaarien sarja
05.09.2023Yle uutisoi haitallisista vieraslajeista
11.08.2023Kansalliseen vieraslajiluetteloon lisätään lajeja 15.8.23
30.06.2023Kasviharrastajan ja -tutkijan lehti, Lutukka 1/2023
22.06.2023Hanke, haitalliset vieraslajit Barentsin alueella
11.06.2023KUUMA- vieras hankkeen jättipalsamien talkoot vko 25
06.06.2023Jättipalsamitalkoot Asikkalan luonnonystävät 8-9.6.23
06.06.2023Vesijärvisäätiön hankkeella torjutaan jättiputkea Hammonjoella
04.06.2023Vesijärvi-viikko 5-11.6.2023 ja vieraslajit
04.06.2023Hollola jättipalsamitalkoot 5.6.2023

Siirry arkistoon »