Jättiputki
Jättiputki kuuluu ukonputkien (Heracleum) sukuun ja sarjakukkaiskasvien (Apiaceae) heimoon. Kolme eniten Euroopassa levinnyttä jättiputkilajia on kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), persianjättiputki (Heracleum persicum) ja armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi). Suomessa yleisimmin esiintyvä jättiputki, kaukasianjättiputki, on kotoisin Kaukasuksen vuoristosta.
Jättiputki tuotiin Suomeen alunperin koristekasviksi puutarhoihin 1800 - luvun loppupuolella. Tämä kasvi onkin varsin näyttävä noustessaan neljän metrin korkeuteen ja kukinnon ollessa liki metrin halkaisijaltaan. Kasviin ihastuneet ihmiset eivät osanneet kuvitellakaan mitä siitä seuraa, kun tämän näyttävän kasvin tuo sen omasta elinympäristöstään pois ja istuttaa meidän kylmään pohjolaan. Tästä vieraskasvi innostuksesta seurasi jättiputken kohdalla se, mikä on vaarana aina, kun istutetaan jokin kasvi sille vieraaseen ympäristöön. Päästyään Suomeen jättiputki viihtyi uusissa olosuhteissa mainiosti. Pohjolan kylmät talvet mahdollistivat jättiputken siemenille tarpeellisen kylmäkäsittelyn. Puutarhoista jättiputki levisi ympäröivään luontoon. Ihmiset antoivat tämän kasvikunnan Herculeen siemeniä tuttavilleen, jotka auttoivat kasvia leviämään istuttaen sitä uusille alueille. Jättiputken siemen levisi myös vahingossa maamassojen, puutarhajätteiden, vesistöjen ja kulkuneuvojen mukana. Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan noin 10 000 jättiputkiesiintymää, joiden koko vaihtelee muutamasta yksilöstä hehtaarien kokoisiin alueisiin.
Ongelmana tässä näyttävässä kasvissa on se, että se aiheuttaa monenlaisia ongelmia Suomen luonnolle ja ihmisille. Valolle herkistävänä kasvina, jättiputki on vakava uhka ihmisten ja eläinten terveydelle. Pienikin kosketus tähän kasviin rikkoo kasvin solukon ja kasvinestettä pääsee kasvin pintaan. Kasvineste iholle joutuessaan, yhteisvaikutuksena auringon valon kanssa aiheuttaa vakavat palovamman kaltaiset oireet. Tästä hyvin ikävänä esimerkkinä oli Onni poika Lappeenrannasta. Onni joutui kosketuksiin jättiputken kanssa ja sai siitä vakavat vammat. Tapauksesta voi lukea lisää täältä.
Jättiputken torjuntaan kannattaa kysyä neuvoja ja apua ammattilaisilta, koska torjuntaan liittyy monia riskejä. Jotta torjunta olisi tuloksellista täytyy tietää paras ajankohta torjuntaan. Torjuntatapa on tapauskohtainen. Torjunnan on oltava turvallista niin ihmisille kuin ympäristöllekin.
Jättiputki aiheuttaa myöskin vakavaa vahinkoa alkuperäislajeille syrjäyttäen ne. Levitessään jättiputki estää alueiden, kuten leikkipaikkojen ja metsien, hyöty ja virkistyskäyttöä. Jättiputket voivat vaikuttaa myös kiinteistöjen arvoa alentavasti.
Näiden moninaisten syiden takia on jättiputki hävitettävä Suomesta. Hävittäminen vaatii usean vuoden työn ja työ on tehtävä systemaattisesti, ammattitaitoisesti, ympäristönäkökohdat ja torjujien terveys huomioiden. Tähän työhön on erikoistunut Luontoturva Ky. Me tunnemme vastuumme, ota yhteyttä!
Kuvia jättiputkista.