Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit
Maaliskuu, aavistus keväästäTorstai 9.3.2017 klo 13.32 - Miia Korhonen Maaliskuu ja on jo aavistus keväästä! Minä ruovin lähtökuopissa ja odotan jo jättiputkia :) Viime vuonna ensimmäiset jättiputket näin 12.4. Saa nähdä miten tänä vuonna… Viime vuonna jättiputki oli jo näin hyvässä kasvussa 18.4.16 Haitalliset vieraslajit ovat olleet mielenpäälle talvellakin ja eri lajit ovat ongelmana eri puolella Suomea. Esimerkiksi Lahdessa ei onneksi ole harmia (ainakaan vielä) vierasperäisistä sammakkolajeista, toisin kuin Turussa. Onkin hyvä muistaa, että mitään vierasperäistä lajia ei saa päästää luontoon, ei siis terraariossa kasvatettavia sammakoitakaan. Turussa on myös esimerkki siitä, että tavallinen ja yleinen puutarhakasvikin jota ei ole haitalliseksi luokiteltu, voi aiheuttaa luonnossa haittaa, jos se pääsee leviämään herkille alueille. Pikkutalvio (Vinca minor) on aiheuttanut harmia Turussa päästessään leviämään luontoon. Omassanikin pihassa kasvaa pikkutalvio, joka on mainio maanpeitekasvi, mutta joka tosiaan leviää aggressiivisesti ja se onkin rajattava niin, että kasvi ei pääse leviämään istutusalueeltaan. Pikkutalvio levinneenä luontoon Kevät kun taas koittaa ja sormet syyhyää multaan, niin kannattaa malttaa sen verran, että tarkistaa kasvista muutaman seikan, kuten leviämistavan ennen kuin sen istuttaa puutarhaansa. Vastuullinen puutarhuri kun varmistaa, että kasvi ei pääse leviämään istutusalueeltaan muualle. Aiheesta kirjoittelinkin lokakuussa. Nyt onkin hyvä aika suunnitella puutarhaa ja nauttia kevät auringosta! Karhunputken herkkää kauneutta keväällä |
Avainsanat: jättiputki, haitallinen vieraslaji, pikkutalvio, karhunputki, sammakot |