Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit
ÄlyVesi hanke SYKE, konenäkö ja haitalliset vieraskasvitTiistai 25.6.2019 klo 20.16 - Miia Korhonen ÄlyVesi hankkeen (Tekoäly ja IoT- vesiriskien ja vesivarojen hallinnassa, SYKE) tiimoilta kokeillaan konenäön toimivuutta haitallisia vieraskasveja kartoitettaessa. Tarkoituksena on tunnistaa konenäöllä mm. jättiputkea, jättipalsamia, kurtturuusua, lupiinia, japanintatarta ja kanadanpiiskua. Hankkeesta lisää tietoa Suomen ympäristökeskuksen sivuilta. BVdrone hoiti haitallisten vieraskasvien kopterikuvauksia Hollolassa ja Lahdessa Kuvattavat kasvit löytyivätkin piiskua lukuunottamatta Hollolasta yhdeltä alueelta luontoon levinneenä. Kuvauksen kannaltahan se olikin hyvä, mutta muuten tilanne alueella on hankala. Isolta alueelta erilaisten haitallisten vieraskasvien hävittäminen tulee olemaan melkoinen urakka. Nyt kun olen Luontoturvan nimissä jo useita vuosia kolunnut Lahden ja lähialueiden haitallisten vieraskasvien esiintymiä, niin helposti löytyy tällaisiin hankkeisiin kuvausmateriaalia ja paikkoja Päijät-Hämeestä. Valitettavasti. Konenäölle opettelu kasveja löytyi paljon. Tässä kurtturuusu Rosa rugosa ja valkokukkainen muoto Rosa rugosa "alba" Lupiinia oli tietysti helposti löydettävissä kuvauksiin. Nyt rupeaa olemaan jo kiire lupiinin torjumisessa tälle vuodelle, jos sitä haluaa niittää alas ja estää siementen leviämisen. Siemenpalot ovat jo muodostuneet ja siemenet alulla. Lupiini leviää siemenestä ja siemenet ovat jo kehittymässä Kuvattu alue on todellinen haitallisten vieraskasvien herkkupöytä. Japanintatarta alueelta löytyy myös. Japanintatar Jättiputkea ja jättipalsamia saatiin myös kuvattua ja lentosää oli mitä mainioin. Puolipilvistä ja tuulta ei nimeksikään. Jättiputken kuvaaminen Jättipalsamikin on ihan juuri aloittelemassa kukintaa Lahden korkeuksilla ÄlyVesi hankkeen tavoitteena on hyödyntää autonomisia ilma-aluksia, konenäköä, IoT –teknologiaa pinta- ja pohjavesiasemilla, ja syväoppimista tulvariskien hallinnassa. Hankkeessa kartoitetaan konenäön avulla kiinnostavia kohteita vesi- ja maaympäristössä seurannan ja biomassan määrän arvioimiseksi sekä arvioidaan jäänlähtöä ja jäätymistä. Yhtenä hankkeen osana on haitallisten vieraskasvien tunnistaminen konenäöllä. BVdrone.com Hankkeesta: Jari Silander, Suomen ympäristökeskus SYKE p. +358 295 251 638, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Toimitusjohtaja Teemu Heikkilä, Emblica Oy p. +358 400963509, teemu@emblica.fi Toimitusjohtaja Jonas Stjernberg, BVdrone Oy p. +358 440 662 566, jonas@bvdrone.com |
2 kommenttia . Avainsanat: ÄlyVesi, SYKE, konenäkö, vieraskasvi, BVdrone, lennätys |