Luontoturvan pitämä vieraslajien koulutus ja tiedotusmateriaali

19.05.2022

Luontoturva on pitänyt tilauksesta luentoja ja tietoiskuja haitallisiin vieraslajeihin liittyen jo vuodesta 2016 lähtien.

1056Haitalliset_vieraslajit_tiedotusta_Lahti_2021_Luontoturva.fi.JPG

Kunnat ovat isossa asemassa haitallisten vieraslajien torjunnassa ja koulutuksia vieraslajien haitoista, tunnistamisesta, leviämisen väylistä ja siitä miten vieraslajit sivuavat useimpien työkenttää kuntasektorilla, on järjestetty läpi Suomen. Kuntien henkilökunnan lisäksi on koulutettu myös kuntien urakoitsijoita sekä erilaisten työllistymishankkeiden osallistujia ja myös asukkaita.

Lahti on ollut oman henkilökuntansa koulutuksessa edelläkävijä ja ensimmäinen luento jättiputken torjuntaan ja tunnistamiseen liittyen, pidettiin 2015, jolloin Luontoturva ky:n perustaminen oli aluillaan. Edelleen Lahden uusia työntekijöitä ja urakoitsijoita koulutetaan Luontoturvan toimesta vuosittain.

Luontoturvan_vieraslajien_koulutukset_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.jpg

Eri alojen yrityksiä ja heidän omia torjuntatyötä tekeviä henkilöitä sekä urakoitsijoitaan on myös koulutettu haitallisten vieraslajien saralla. Torjuntatyötä tekeviä tarvitaan ja Luontoturva kouluttaa mielellään myös muita yrittäjiä ja heidän urakoitsijoitaan.

Yhteistyö eri tahojen kanssa on tärkeää ja on aina ilo päästä puhumaan vieraslajeista.

2019_Keski-Uudenmaan_vieraslaji-ilta.jpg

Erilaisten hankkeiden myötä koulutusta vieraslajeihin sekä myös yrittäjyyteen on pidetty useassa paikassa aina Pohjois-Suomea myöden. Esimerkiksi Pohjois-Karjalaan on pidetty teams luentoja sekä käytännön maasto opastusta.

2021_vieraskasveista_yrittajyytta_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.jpg

Oppilaitoksissa on myös tarvetta vieraslajien tietouteen ja Keski-Uudenmaan oppilaitoksessa Mäntsälän Saarella vieraslajeista ja yrittäjyydestä on puhuttu jo useana vuonna Luontoturvan toimesta.

Vieraslajien leviäminen koskettaa montaa eri tahoa ja METO:n tilaamana metsäalan ihmisille jaettiin vieraslajien tietoutta 2018.

2018_Vantaa_12.6.2018_haitalliset_vieraskasvit_metsanhoidossa_luento_METO_-_Hame-Uusimaa_.JPG

Asukastapahtumissa esitellään vuosittain haitallisia vieraslajeja, niiden tunnistamista ja torjuntaa.

Klaukkala_2017_vieraslajit_tutuksi_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPG

Korona aika siirsi koulutuksia verkkoon ja teams alusta on käytössä toiminut todella hyvin. Etuna on ollut myös se, että tilaaja on voinut tallentaa koulutuksen kahden viikon ajaksi, jolloin koulutukseen on päässyt myöhemminkin mukaan.

Tänä vuonna etäkoulutuksia kaupungeille on järjestetty mm. Lahdessa, Jyväskylässä, Tampereella.

2022_Lahti_teams_vieraslajien_koulutusta_Luontoturva.fi.jpg

Osallistuvan budjetoinnin myötä Lahdessa on tulossa kesällä 2022 haitallisiin vieraslajeihin liittyviä tapahtumia ja Luontoturva on mukana kouluttamassa ja järjestämässä talkoita.

2022_Lahti_Haitallisten_vieraslajien_talkoot.JPG

Vuosittain erilaisia koulutuksia, luentoja ja tietoiskuja järjestetään noin 30.

2019_Lahti_asukastilaisuus_vieraslajit_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPG

Haitallisten vieraslajien hävittämiseen tarvitaan torjuntasuunnitelma ja niitä Luontoturva on tehnyt tilauksesta eri tahoille.

Tiedotusta vieraslajeista tarvitaan ja Luontoturva onkin tehnyt erilaista tiedotusmateriaalia, kuten maastoon julisteita, lajikohtaisia esitteitä ja laajempia vieraslajien oppaita. Kaikki materiaali räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan.

tiedotusta_haitallisista_vieraslajeista_Luontoturva.fi.JPG

Lisätietoa Luontoturvan tekemästä koulutuksesta ja tiedotusmateriaalista antaa Miia Korhonen miia.korhonen@luontoturva.com 050-9117782

12.08.2026Vieraslajien leviämisen riski Hormuzinsalmella
08.07.2026Suomen luonnonsuojeluliiton pölyttäjäkasviopas
08.06.2026Rikkakananhirssin itävyys nurmisäilörehussa
31.05.2026LUKE toivoo havaintoja puutarhan kasvikarkulaisista
10.05.2026Päivitetty ohjeistus haitallisten vieraslajietanoiden tunnistamiseen ja torjuntaan
04.05.2026LUKE, etana-ansan pilotointi, käyttäjäkokemuksia toivotaan
15.04.2026Webinaarisarja maatalousluonnon monimuotoisuudesta 2026
26.03.2026Argentiinanlattana, ulkomaisten puutarhatuotteiden mukana Suomeen
08.03.2026Lahden seudun luontoretket kevät - kesä 2026
29.01.2026Lahti, tietoa haitallisista vieraslajeista 2026
21.01.2026Webinaarisarja maatalousluonnon monimuotoisuudesta 2026
21.01.2026Luonto- ja ympäristöteemaisia webinaareja
10.01.2026Aluehallinnon uudistus keskittää ympäristö- ja vieraslajivalvonnan yhteen virastoon
06.01.2026Lutukka - kasviharrastajan lehti
23.12.2025EU rahoitus haitallisten vieraslajien torjuntaan
11.12.2025Vieraskasvin varjo - valokuvanäyttely 9.1.-28.2.2026 Espoo
08.12.2025HS uutisoi - Islanti on pulassa lupiinien kanssa
02.12.2025Riihimäellä kerättiin espanjansiruetanoita ennätysmäärä
18.09.2025Kohti tehokkaampaa vieraslajien hallintaa hanke
19.08.2025Viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo
17.07.2025Ilmoita jättiputket maantien varrella Palauteväylä.fi palvelussa
17.07.2025ELY-keskus tiedottaa, tunnista puutarhakarkulaiset
18.06.2025Kuriin kutsumattomat hanke, kehittämisyhdistys Mansikka ry
10.06.2025Osallistu haasteeseen ja kerää vieraskasveista kimppu
25.05.2025Lahdessa Hankkijalla tapahtuu 29.5.2025
27.04.2025ProAgria 7.5.2025 vieraslajien webinaari
22.04.2025KUUMA- vieras hankkeen tapahtumat 2025
24.03.2025Loviisan puutarhayhdistys 25.3.2025 - puhetta vieraslajeista
26.02.2025ULRIKA- hanke, uhkaavasti leviävät rikkakasvit
26.02.2025LUMOAVA-hankkeessa parannetaan luonnon monimuotoisuutta
13.02.2025VIUHKA- hanke, vieraskasvien uhkat hallintaan Kalajokilaaksossa
13.02.2025Kasvi- ja maa-ainesjätteen käsittelyohje
22.01.2025Viherpäivillä Jyväskylässä 4.2.2025 Pre-seminaarissa vieraslajeista
22.01.2025Viherpäivät Jyväskylässä 5-6.2.2025
01.01.2025Lutukka - kasviharrastajan lehti
19.12.2024Luonnonvarakeskuksen MURU- hanke päättyy, ARMAS- hanke alkaa
29.11.2024Aurinkoahven, haitallinen vieraslaji Espoon Laihalammella
29.10.2024Yle uutisoi, Riihimäellä on torjuttu espanjansiruetanaa onnistuneesti
27.09.2024INSPIRE -hanke 2023-2026
27.09.2024Priodiversity LIFE -hanke 2024-2031
23.09.2024Viherympäristöliitto, vieraslajien webinaarit
23.09.2024Barentsin vieraslajihankkeessa tuotettu materiaali
27.08.2024Yle uutisoi, puolustusvoimien kaluston puhdistus estää vieraslajien leviämisen
27.06.2024Ilmoita tiealueella havaitsemasi jättiputket palauteväylä sivustolla
23.05.2024KUUMA- vieras hankkeen tapahtumia
14.05.2024Espanjansiruetanan torjuntaa mobiilipelin avulla
02.05.2024Uusi hallintasuunnitelma haitallisten vieraslajien torjumiseksi valmistui
16.04.2024ELY- keskuksen avustus 2024 vieraslajien torjuntaan
15.03.2024Lahden seudun luontotapahtumat kevät-kesä 2024
05.03.2024Vieraslajit opinnäytetöissä
27.02.2024Uusi vieraslaji Suomen merialueella
16.01.2024Rikkakananhirssin ja viherpantaheinän leviäminen Suomessa
27.12.2023HS artikkeli: Etelä-Afrikan Länsi-Kapin alueella vierasperäiset puulajit ongelmana
29.10.2023Barentsin alueen vieraslajien hanke
02.10.2023ProAgria Lumotaidon tehotunti 19.10.23, haitalliset vieraskasvit
25.09.2023Viherympäristöliiton kasviwebinaarien sarja
05.09.2023Yle uutisoi haitallisista vieraslajeista
11.08.2023Kansalliseen vieraslajiluetteloon lisätään lajeja 15.8.23
30.06.2023Kasviharrastajan ja -tutkijan lehti, Lutukka 1/2023
22.06.2023Hanke, haitalliset vieraslajit Barentsin alueella
11.06.2023KUUMA- vieras hankkeen jättipalsamien talkoot vko 25
06.06.2023Jättipalsamitalkoot Asikkalan luonnonystävät 8-9.6.23
06.06.2023Vesijärvisäätiön hankkeella torjutaan jättiputkea Hammonjoella
04.06.2023Vesijärvi-viikko 5-11.6.2023 ja vieraslajit
04.06.2023Hollola jättipalsamitalkoot 5.6.2023
26.05.2023Järvenpäässä vieraslajien tapahtuma 1.6.2023
14.05.2023Japaninkelasköynnös, haitallinen vieraskasvi
08.05.2023Rahoitusta haitallisten vieraslajien torjuntaan, ELY
21.04.2023KUUMA vieras- hanke, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
09.03.2023Uudenmaan perinnemaisemaryhmän kokous 30.3.23
23.02.2023MURU- hanke välittää tietoa maataloudesta webinaareissa
24.01.2023Lahti ja Luontoturva Jyväskylän viherpäivillä 8-9.2.2023
29.12.2022Kasvinsuojelulehti 4/2022
15.12.2022Yrittäjyyttä ympäristöstä hanke päättyy
08.12.2022Julkaisu - haitalliset vieraskasvit ympäristössä
04.11.2022Japanintataresta
21.10.2022Ilmastoviisas tiedonvälityshankkeen tapahtumia
02.10.2022Haitallinen vieraslajikala, rohmutokko
24.08.2022Haitallisen vieraskasvijäteen käsittely jäteasemalla Lahdessa
07.08.2022Valkopajuangervon leviäminen Espoossa
12.07.2022Ilmoita jättiputket tiealueella palauteväylä sivustolla
06.07.2022Lions Lahti Green City - nuoriso torjumassa vieraslajeja
29.06.2022Vesijärvisäätiön Hola Lake II hanke torjuu jättiputkia Hammonjoella
28.06.2022Kärkölässä veloituksetta neuvontaa vieraslajien tunnistamiseen ja torjuntatyöhön
19.06.2022Jättipalsamien talkoot Lahti 20.6 ja 22.6.2022
06.06.2022Selvitys miksi ökolys katekangas ei maadu
05.06.2022Opinnäytetyö haitallisten vieraskasvien hallinta ja torjuminen Suomessa ja Suomen naapurimaissa - Esimerkkinä isokokoiset tatarlajit
02.06.2022Espanjansiruetana talkoot 7.6.22 Lahdessa, Ahtialassa
26.05.2022Vesijärvi-viikolla 28.5-5.6.22 haitalliset vieraslajit esillä
19.05.2022Luontoturvan pitämä vieraslajien koulutus ja tiedotusmateriaali
18.05.2022Punaisella listalla olevat lajit, joita vieraslajit uhkaavat
31.03.2022Jätehuolta Salpakierron ohjeistus vieraskasvijätteeseen
28.03.2022ELY:n avustusta haitallisten vieraslajien torjuntaan sai 27 hanketta
24.03.2022Kompostointikurssit Salpakierto, Lahti
21.03.2022Lue uusin kasvinsuojelulehti verkossa
15.03.2022Lahden seudun luontoretkioppaassa kesän 2022 vieraslajien tapahtumia
07.03.2022Kanadanvesiruton hyödyntämistä tutkittiin Elodeall- hankkeessa
14.02.2022Haitalliset vieraskasvit huomioon myös viljelyssä, ympäristöviisas viljelijä hanke
03.02.2022Lahdessa osallistuva budjetointi ja haitalliset vieraslajit
28.01.2022Pohjois-Karjalassa kehitetään ympäristöyritystoiminnanmuotoja

Näytä lisää »