Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit
Tunnistatko jättiputken?Keskiviikko 30.6.2021 klo 20:45 - Miia Korhonen Jättiputki on aloittanut kukinnan ja kukkivia jättiputkia onkin nyt helppo tunnistaa. Tämä komea yksilö kasvoi Hämeenlinna-Lahti tien varrella Hollolassa. Otin kuvan kasvista ennen kuin siitä poistettiin kukinto ja kaivettiin juurineen pois. Se oli tämän kasvin loppu. Jos jättiputki olisi saanut tuossa kukkia ja siementää olisi se tiennyt koko lähitienoolle tuleville vuosille paljon uusia jättiputken alkuja. Nyt saatiin pysäytettyä leviäminen. Jättiputkesta ja sen haitallisuudesta puhutaan paljon ja ihmiset havainnoivatkin entistä enemmän ympäristöään. Joskus jättiputki sekoitetaan idänukonputkeen tai karhunputkeen. Myös isot takiaiset / ohdakkeet tuo välillä ilmoituksia. Olenkin kirjoitellut aiheesta useaan otteeseen Luontoturvan blogiin ja nyt voikin tarkistaa mihin kasveihin jättiputkea on männä vuosina sekoitettu, kirjoitus 2020, 2019, 2017, 2016. Lahdessa, Hennalassa, kasvaa näin komea idänukonputki, joka EI siis ole haitallinen vieraslaji. Muistuttaa kyllä jättiputkea, mutta noista blogikirjoituksista voi tarkistaa mihin kannattaa kiinnittää huomiota kasveja tunnistaessa.
Ainakin Päijät-Hämeen suunnalla idänukonputki on yleinen laji, jota näkee paljon mm. tienpientareilla. Nyt sitä kesän lämpöä riittää, nautitaan siis auringosta varastoon talven varalle :) |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, idäunkonputki, karhunputki, tunnista |
Kontiolahdella puhuttiin haitallisista vieraskasveista yhteinen ympäristö hankkeessaKeskiviikko 23.6.2021 klo 13:57 - Miia Korhonen Olipas mukava päästä Joensuun nurkille Kontiolahdelle puhumaan haitallisista vieraslajeista:) Yhteinen ympäristö - elinvoimaa ympäristöstä hanke on alkanut keväällä 2019. Hanke tähtää elinkeinomahdollisuuksien kehittämiseen Pohjois-Karjalan maaseutualueilla. Tavoitteena on kehittää uusia ympäristöyritystoiminnanmuotoja ja lisätä palveluntarjoajia sekä uusien yrittäjien että nykyisten yrittäjien palvelutarjonnan kasvattamisen kautta. Hanketta toteuttavat Maaseudun Sivistysliitto ja ProAgria Itä-Suomi, Maa- ja kotitalousnaiset, ja sitä rahoittaa Euroopan maaseuturahasto, Joensuun seudun maaseutupalvelut, Keski-Karjalan maaseutupalvelut ja Nurmeksen kaupunki. Lisää aiheesta voi lukea https://msl.fi/ymparisto/ymparistoyrittajyys/yhteinen-ymparisto/ Kuuma hellepäivä sattui koulutuspäivälle ja Mönnin kylätalon ympäristössä hiki virtasikin, kun kävimme tutustumassa alueen haitallisiin vieraslajeihin. Komealupiini, jättipalsami ja jättiputki löytyivät läheltä ja niiden tunnistamisesta, torjunnasta ja leviämisestä puhuttiin. Antti Suontama, Kontiolahden kunnan ympäristöpäällikkö, esitteli alueen haitallisten vieraskasvien paikkoja. On hienoa, että vieraskasvien mahdollisista haitoista puhutaan yhä enemmän ja asiaa tiedostetaan. Aiheeseen liittyen on ilahduttavan paljon tullut uusia hankkeita, kuten tämäkin yhteinen ympäristö hanke ja siinä sitä taas tieto leviää eteenpäin. Kontiolahden kunnassakin haitallisten vieraslajien työ on käynnissä ja aiheesta kerrotaan kunnan sivuilla. Kunnalle on tehty myös vieraslajistrategia, joka on ladattavissa tästä. On aina hienoa päästä uusiin maisemiin ja puhua haitallisista vieraskasveista, kiitos kaikille mukavasta päivästä! |
2 kommenttia . Avainsanat: joensuu, yhteinen, ympäristö, hanke, maaseudun, sivistysliitto, msl |
Vesijärvi-viikolla OP:n väki kävi kitkemässä jättipalsamiaSunnuntai 13.6.2021 klo 19:55 - Miia Korhonen Vesijärvi-viikkoa on taas vietetty ja ilo oli olla mukana Hollolassa Hedelmätarhan lammella reippaiden Päijät-Hämeen Osuuspankin naisten kanssa 😊 Jättipalsami on Hedelmätarhan lammen ympäristössä levinnyt ja sitä porukalla oltiin kitkemässä. Tällaisia yrityksien tempauksia täytyisi järjestää lisää! Siinä tulee työkavereitten kanssa yhdessäoloa ulkona ja samalla pidetään luonnosta huolta. Hyvä OP:n väki! Ja myös hyttyset pitivät meistä…. Vesijärvi-viikon tapahtumista lisää kuvia ja juttua löytyy https://www.facebook.com/VesijarviViikko sekä www.vesijarvi.fi |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättipalsami, OP, vesijärvi-viikko, Hollola, Hedelmätarhan, lampi |