Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Lahden kaupungin toimesta haitallisten vieraslajien asialla

Torstai 30.9.2021 klo 16.37 - Miia Korhonen

On ollut mukava huomata, että vieraslajien mahdollisista haitoista puhutaan yhä enemmän ja tiedotusta sekä tapahtumia aiheeseen liittyen tehdään ympäri Suomen.

Perinteisesti keväällä ja kesällä aihe on enemmän pinnalla, mutta nyt on haitallisista vieraslajeista puhuttu näin syksymmälläkin, mikä on hieno juttu! Syyskuun aikana Lahdessa on vieraslajeista jaettu tietoa uuden Kivimaan koulun avajaisissa, Villähteellä ympäristöviikolla etanatalkoiden merkeissä sekä ryhmäkoti Hakamaan tilan ympäristöpäivänä.

Lahdessa_Kivimaan_koululla_esiteltiin_haitallisia_vieraskasveja_www.luontoturva.fi.jpg

Erityisen mukavalta tuntuu, että on päässyt kouluille viemään tietoa vieraslajeista ja toivottavasti päästään ensi keväänä jatkamaan jo perinteeksi tullutta jättipalsamin kitkentää viimeisinä koulupäivinä. Korona tietysti on sotkenut tuon jo parina keväänä, mutta ehkä sitten ensi vuonna taas 😊

On hienoa, että alueen asukkaat huomioivat lähiympäristöään ja ajatus espanjansiruetana talkoista lähtikin Villähteen asukkailta. Kannattaa siis olla yhteyksissä aktiivisesti oman alueensa kuntaan ja puuhata vaikka sinne omaan ympäristöönsä talkoita ja tapahtumia.

21.9.2021_Lahdessa_Villahteella_kerattiin_espanjansiruetanoita_talkoilla_21.9.2021_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.jpg

Ryhmäkoti Hakamaan tilaan oli mukava päästä tutustumaan ja siellä vieraslajeihin tutustumisen lomassa sainkin kierroksen tilan ympäristössä. Onpa mukava juttu, että tällaisia ympäristöpäiviä puuhataan jonne myös haitallisia vieraslajeja pääsee esittelemään!

Ryhmakoti_Hakamaan_tilan_ymparistopaiva_30.9.2021_Lahti_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.jpg

Lahden kaupunkihan tukee kaikkea tällaista ja kaupungin toimesta olen ollut näissäkin tapahtumissa mukana. Lahden alueella olevat asukasyhdistykset, koulut, päiväkodit ym. tahot voivat ottaa kaupunkiin yhteyttä, jos haluavat omiin tapahtumiinsa mukaan tietoa haitallisista vieraslajeista. Myös minun kautta menee aiheeseen liittyvää viestiä kaupungille miia.korhonen@luontoturva.com

Haitallisiin vieraslajeihin liittyvissä asioissa voi Lahden kaupungille laittaa viestiä e-palautteena www.lahti.fi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lahti, hakamaa, kivimaan, koulu, villähde, espanjansiruetanat, vieraslajit, haitalliset, tiedotus

Metsäetana ja ukkoetana eivät ole haitallisia vieraslajeja

Torstai 20.5.2021 klo 20.30 - Miia Korhonen

Lahdessa ja myös monessa muussa kaupungissa tiedotetaan espanjansiruetanasta, joka on haitallinen vieraslaji, mutta on hyvä tiedostaa, että meillä on myös kookkaita luonnonetanoita, jotka eivät ole haitallisia.

Metsäetanat ovat liikkeellä keväästä syksyyn ja niihin voikin törmätä metsässä, lenkkipoluilla ja joskus kotipihassakin. Metsäetana on väriltään kellertävän ruskehtava, kooltaan noin 5 cm pitkä, sillä on tyypillisesti kyljissä tummemmat kylkijuovat, mutta jotkin yksilöt voivat olla myös yksivärisiä. Tämän etanan erittämä limavana on oranssi.

Sateinen ja kostea ilma on parasta aikaa etanoiden bongaamiseen ja omassa lähiympäristössään voikin tutustua erilaisiin etanoihin, joita Suomen luonnossa on 22 lajia. Metsäetana on yleisin ja siksi siihen useimmiten törmääkin.

1067_tunnista_metsaetana_joka_ei_ole_haitallinen_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPG

1068_ei_haitallinen_metsaetana_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPGMetsäetana ei ole haitallinen, älä hävitä!

Ukkoetana on kookas luonnonlajimme, joka voi olla pituudeltaan 15 cm ja väri vaihtelee harmaan, ruskean ja mustan sävyissä. Värityksessä näkyy tyypillisesti katkonaisia pitkittäisjuovia. Harvemmin jotkin yksilöt ovat täysin mustia tai vaaleita ilman katkoviivoja. Ukkoetana kuuluu harjaetanoihin ja sen selässä on nähtävissä pitkittäin menevä harjas, häntäpää on terävä. Lima on sitkeää ja kirkasta. Hengitysaukko on kilven takaosassa.

1066_ukkoetana_ei_ole_haitallinen_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPGUkkoetana ei ole haitallinen, älä hävitä!

Metsäetana ja ukkoetana ovat luonnonlajejamme ja niitä ei ole tarpeen hävittää.

Espanjansiruetana on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi kansallisessa vieraslajiluettelossa. Kooltaan aikuinen espanjansiruetana on noin 10-15 cm, väriltään punertavan tummanruskea tai jopa musta. Hengitysaukko on kilven etupäässä. Häntäpää on pyöreäreunainen.

1065_tunnista_espanjansiruetana_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPGEspanjansiruetana on haitallinen vieraslaji

Etanoista tietoa ja kuvia löytyy muun muassa ötökkätieto.fi, Suomenluonto.fi, Laji.fi

2 kommenttia . Avainsanat: metsäetana, ukkoetana, espanjansiruetana, tunnista, etanat