Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Kivapihalla kesäunelmia ja unelmissa perhosia

Tiistai 28.11.2017 klo 10.12 - Miia Korhonen

Aurinkoa ja valoa pimeän keskellä tuo ajatukset kesästä. Puutarha perhosineen ja kukkaisineen siintää minullakin mielessä! Nyt voi suunnitella omaa puutarhaansa ja vaikka keli oli synkkä, kävin Mäntsälässä Kivapihalla, jossa on nähtävillä mm. kivetyksien ja suihkulähteiden malleja. Kivapihalla tuli mieleen, että kiveyksillä rajatut ja korotetut istutusalueet ovat yksi tapa varmistaa, että kasvit pysyvät istutusalueellaan.

Kivapihalla_kiveysta.JPG

Korotetun kukkapenkin voi tehdä vaikka liuskekivireunuksella, tiilistä, puunrungoista tai ostaa valmista reunusta. Korotetun kukkapenkin pohjan ja reunat voi vielä vuorata juuriestematolla ennen mullan laittoa.

Kivapihalla_kaikenlaisia_kivia_pihalle.JPG

Voisi tietysti myös upottaa isoja saaveja tms. maahan ja istuttaa kasvit niihin. Silloin pitää vain muistaa tehdä astian pohjaan reikiä, jotta vesi pääsee pois. Ja kun tekee reikiä astian pohjaan niin silloin kannattaa pohjalle myös laittaa juuriestemattoa. Kokonaan irti maasta olevan istutusalueen voi tehdä vaikkapa lavan päälle.

Kivapihalla on kaikenlaisia patsaita ulos ja sisään, tähän jotenkin samaistuin... Patsaita voi vilkaista Kivapihan verkkokaupasta.

Kivapiha_patsaat_Mantsalassa.JPG

Perhospuutarhasta olen haaveillut jo vuosia ja päätinkin aloittaa siitä, että vaikka joulu on tulossa, ripustan seinälle ihania kesäisiä tauluja perhosista, joita kuvasin Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa. Aivan ihana paikka!! Tein erikokoisia tauluja perhosista ja kasveista tuomaan kesän mieleen. Välillä on mukava kuvata jotain muutakin kuin jättiputkea...

perhostaulu_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPG

Joskus tulevaisuudessa rakennan sitten oman perhospuutarhan ja kasveja sinne valitessa maltan tarkistaa kasvien ominaisuudet kuten leviämistavat ettei tule ongelmia kasvien leviämisessä istutusalueiden ulkopuolelle…

Kauniita unelmia auringosta ja kesästä pimeän keskelle!

kesaisia_unelmia_Miia_Korhonen.JPG

2 kommenttia . Avainsanat: Kivapiha, Mäntsälä, patsaat, perhonen, Joensuu, kasvitieteellinen puutarha

Askartelua ja luontoon levinneitä kasveja

Lauantai 25.11.2017 klo 20.16 - Miia Korhonen

Mitä siitä seuraa kun on innostunut askartelusta, ulkoilusta ja luontoon levinneistä puutarhankasveista? No, ainakin mukava päivä ulkona keräillen ja havainnoiden haitallisia vieraslajeja joista sitten saa askarreltua kaikenlaisia koristuksia :) Nupiksi eläimellinen kohtaaminen! Muistutuksena vielä, että vaikka kyseessä olisi haitalliset kasvit niin aina tarvitaan maanomistajan lupa kasvien keräämiseen tai torjumiseen.

Luontoturva.fi_askartelua_ja_haittakasveja2.jpg
Kuivunut kukkineen jättiputken varsi ja pikkutalvio

Pieneltä alueelta Lahdessa löytyy valitettavan monia haitallisia vieraskasveja levinneenä luontoon. Puutarhajäte läheisistä taloista on viety tonttien ulkopuolelle, kaupungin maalle jo vuosia. Osa kasveista leviää edelleen lintujen mukana. Alueella on oikein ”hyvä” kokoelma puutarhan haittakasveja. Asioista kun täytyisi etsiä hyviäkin puolia, niin ajattelin askarrella näistä harmillisista kasveista.

ALA_VIE_PUUTARHAJATETTA_LUONTOON_Luontoturva.fi.jpg

Alueelta löytyy siis jättiputkea (jota tosin olen torjunut alueella jo muutaman vuoden ajan, mutta uusia siementaimia tulee jatkuvasti), jättipalsamia, viitapihlaja-angervoa, kanukoita, terttuseljaa, kurtturuusua, komealupiinia, aitaorapihlajaa ja pikkutalvio. Monet puutarhan suositut kasvit leviävät aggressiivisesti ja täytyykin muistaa, että puutarhaan istutetut kasvit täytyy pysyä istutusalueellaan. Pikkutalvio on ryöstäytynyt monin paikoin luontoon Lahdessakin ja olen siitä kirjoitellut aikaisemminkin. Turussakin pikkutalvion ongelmat ovat tuttuja.

Luontoturva.fi_Pikkutalvio_suosittu_kasvi_puutarhoissa._ALA_PAASTA_LEVIAMAAN_LUONTOON.jpg

Mutta kuvat puhukoon puolestaan. Retki Lahdessa poiki tänään nämä kuvat. Japanintatarta keräilin eri alueelta kuin nämä muut kasvit. Jättiputken varret ovat myös vanhempaa perua.

Luontoturva.fi_kaikki_puutarhankasvit_voivat_olla_haitallisia_levitessaan_luontoon.jpg

Luontoturva.fi_ala_paasta_puutarhankasveja_leviamaan_luontoon_.jpg

Yllättävä kohtaaminen oli kärpän kanssa, joka uteliaana ihmetteli kun kuvailin haitallisia kasveja luonnossa. Luonnonkasvien ja eläinten tunnistamiseen hyvä apu on LuontoPortti.fi ja sitä itsekin taas käytin kun en muistanut kummalla on musta hännänpää, lumikolla vai kärpällä.

Karppa_ja_kanukat_Luontoturva.fi_.jpg

Karppa_Luontoturva.fi_.jpg

Ja mm. tällaisia koristuksia tuli sitten löytämistäni kasveista. Kasveja voi tarkkailla ja tunnistaa myös syksyn ja talven aikana!

Haittakasvit_koristelussa_Luontoturva.fi_.jpg

Että kaikkea kaunista voi löytyä harmillisistakin asioista. Voisinkin ryhtyä pitämään luontoretkiä joissa kerätään haitallisia kasveja ja askarrellaan niistä kaikkea! Ja kesällähän kokeiltiin tehdä jättipalsamista paperia, joka onnistui hyvin.

Jos innostuu askartelemaan kasveista on hyvä muistaa, että siemenestä leviävien kasvien kanssa täytyy olla tarkkana. Kuivuneissa jättiputken kukinnoissa voi olla vielä siemeniä kiinni ja täytyykin katsoa että ei levitä siemeniä askartelu innossaan. Sama juttu lupiinin ja kurtturuusunkin kanssa. Ruusunmarjat on kivoja koristuksia, mutta täytyy muistaa että kurtturuusu leviää myös siemenistä.

Kaikki siis lompsimaan luontoon ja tutustumaan kasveihin ja eläimiin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: haitallinen vieraslaji, puutarhajäte, kärppä, pikkutalvio, viitapihlaja-angervo, kanukka, jättiputki, jättipalsami, luonto talvella, luontoportti

Japanintatar, muistoja kesältä

Tiistai 14.11.2017 klo 14.07 - Miia Korhonen

Mennyttä kesää muistellessa tuli mieleen japanintatar, joka on haitallinen vieraskasvilaji. Eniten kysymyksiä kesän aikana tuli ihmisiltä, jotka olivat ongelmissa japanintataren kanssa. Ongelmia tuntui aiheuttavan myös jättitatar sekä erilaiset röyhytataret, kuten laavaröyhytatar.

Japanintatar_syksylla_Luontoturva.fi._JPG2.JPGJapanintatar syksyllä

Yhteistä niille jotka japanintataren kanssa painivat tuntui olevan se, että tatar näytti pysyvän useita vuosia juuri siinä kohdassa mihin se oli istutettu ja leviten vain hiukan. Mutta sitten tapahtui jotain ja kymmenen vuotta näennäisesti hallinnassa ollut japanintatar räjähti kasvamaan ympäri pihaa nousten yli kymmenen metrin päästä istutuspaikasta ja useista kohdin. Näitä karkulaisia kun sitten oli leikattu ja nypitty niin näytti että siitähän japanintatar vasta innostuikin ja hätäpäissään työnsi entistä enemmän uutta alkua ympäriinsä. Siinä sitten sai jo naapurikin osansa japanintataren ihanuudesta…

Tunnista_japanintatar_Luontoturva.fi._JPG.JPGTunnista japanintatar

Haitallisilla vieraslajeilla tuntuisi olevan yhteistä se, että menee useita vuosikymmeniäkin ennen kuin havaitaan lajin olevan todella ongelmallinen. Kun ongelmaan herätään, huomataan, että laji onkin jo kuin varkain levinnyt isoillekin alueille. Kuten japanintatar, jättiputki ja jättipalsamikin.

Jattitatar_Luontoturva.fi_.JPG
Jättitatar karannut tontilta järven rantaan. Myös jättipalsamia alueella paljon.

Vielä isommaksi ongelma tehdään sillä, että kun jokin kasvi on havaittu haitaksi omassa pihassa ja sitä kiireesti poistetaan omalta tontilta, niin sitten viedään sen ongelmakasvin juurakot ja kukinnot läheiselle autiotontille, metsänlaitaan tai polun varteen. Siellä sitten jatkuu tämän ikäväksi huomatun kasvin elämä toisten riesana. Kun tällainen ongelmakasvi on sitten kipattu jonkun toisen maalle, on tämä asiaan syytön maanomistaja ongelmissa ja pahimmillaan joutuu maksamaan kasvin hävittämisen, jota ei ole itse mailleen tuonut. Kustannukset luontoon levinneen haitallisen vieraskasvin torjumisessa voi nousta suuriksikin. Kaupunkien ja kuntien maille levinneiden haitallisten kasvien poistamisen maksaa tietysti asukkaat.

Tatar_ongelmana_Lahdessa_Luontoturva.fi.JPG"Tatartie" Lahdessa

Kasvit ovat ihania ja puutarhanhoidossa mieli ja sielu lepää, mutta vastuu täytyy muistaa. Kasvit on istutettava niin, että ne kestävät istutusalueellaan. Kannattaa siis ottaa selvää kasvin leviämistavoista ennen istutusta ja käyttää juuriestemattoja, rajauksia, suljettuja kasvualustoja. Jos kasvi leviää siemenestä on huolehdittava kukintojen poistosta ennen siementen leviämistä. Jos kaikesta varotoimista huolimatta istutettu kasvi tulee ongelmaksi, hävitä kasvi ja toimita kasvin osat alueen jätekeskukseen.

japanintatar_haitallinen_vieraslaji_Luontoturva.fi.JPGLahjana saatu japanintataren juurakko istutettu kahden metrin päähän ulko-ovesta. Tässä istutettu ongelmia tulevaisuuteen.

Ennen kasvien hankintaa olisi hyvä tutustua www.vieraslajit.fi  sivustoon. Siellä mainitut kasvit on huomattu olevan ongelmallisia ja voikin pysähtyä miettimään, haluaako omaan pihaansa kasvin, jonka jo tiedetään aiheuttavan ongelmia. Voisiko sittenkin valita jonkin toisen kasvin?

Maailmalla japanintataren ongelmallisuudesta on kirjoitettu paljon. Western Illinois University sivuilla voi ladata powerpoint muodossa olevan japanintatar jutun josta käy hyvin selväksi kasvin ongelmallisuus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: japanintatar, haitallinen vieraslaji, ongelmakasvi, jättiputki, jättitatar, jättipalsami, röyhytatar