Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit
Vieraslajien tiedotusta ja kevään ensimmäiset kasvuun lähtijätPerjantai 6.5.2022 klo 8.06 - Miia Korhonen Hitaasti on tuntunut etenevän tämä kevät, mutta kyllä se vielä sieltä tulee :) Ja niin tulee haitalliset vieraslajitkin. Niistä muistutellaan Lahdessa maastokyltein, joissa on yleistietoa vieraslajeista ja erillisinä kyltteinä yleisimmät alueen haitalliset vieraslajit ja myös lajeja, joihin vieraslajeja usein sekoitetaan. Kylttien paikat ja muutkin vieraslajeihin liittyvät tapahtumat näkyvät Lahden seudun luontoretkioppaasta www.lahdenseudunluonto.fi Villähteellä Vanhankartanonpuistossa voi käydä katsomassa muun muassa miltä espanjansiruetana näyttikään ja miten sen voi erottaa metsäetanasta ja ukkoetanasta. Vaikka kevät on odotuttanut itseään niin jättipalsamin ja sahalinintataren voi jo bongata kasvussa ainakin Lahden seudulla.
Nyt onkin hyvä aika pitää omaa ympäristöään silmällä, mitä kaikkea sieltä maanpovesta tänä keväänä nouseekaan. Yleisimmät haitalliset vieraskasvit on hyvä opetella tunnistamaan ja Lahdessa on tehty helpoksi opettelu, kun voi käydä vaikka maastotauluista vilkaisemassa ulkoilun lomassa mitkä olivatkaan ne lajit, jotka olisi hyvä tunnistaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lahti, tiedotus, jättipalsami, sahalinintatar, espajansiruetana |