Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit
Tuloksia pyöräharan käytöstä jättiputken torjunnassaKeskiviikko 6.9.2017 klo 14.39 - Miia Korhonen Kesä on ollut työntäyteinen ja erilaisia keinoja haitallisten kasvien torjuntaan olen kokeillut. Viime kesänä otin kokeiluun pyöräharan jättiputken torjunnassa. Alku tilanteesta voi lukaista tästä. Torjuttavalta alueelta viime kesänä ensin siis poistin kaikki isot jättiputket kaivamalla ja sen jälkeen käytin Nekon pyöräharaa alueilla, joissa se oli mahdollista. Tällä torjuttavalla alueella on paljon myös puita ja pensaita joten osaksi torjuntaa tehdään kaivamalla lapiolla. Osa alueesta taas on niin vetistä, että viime kesänäkin jättiputken siementaimia pystyi vain vetämään irti maasta juurineen. Kuva on otettu toukokuun alkupuolella 2016. Alue on osaksi vetistä ja jättiputket venähtävät pituutta nopeasti. Tänä kesänä olen käynyt alueella neljä kertaa ja jättiputkien siementaimien haraaminen on kyllä ollut tehokasta. Haratuilla alueilla on nyt loppu kesästä kasvanut uusia jättiputken taimia harvakseltaan. Enää sellaista tiheää pienten jättiputkien mattoa ei ollut. Haraamista täytyy tehdä useampaan kertaan kesässä, koska se näyttää olevan tehokkainta pieniin taimiin, isompien jättiputkien juuret ovat jo niin syvällä, että juuren katkaisu muutaman sentin syvyydeltä maan pinnasta ei estä jättiputkea kasvamasta. Tässä kuvaa jättiputken siementaimien tiheydestä alueella toukokuussa 2016. Nuolella merkattu muutamia siementaimia, jotta tietää mitä etsiä kuvasta. Toukokuu 2016 Samalta alueelta kuva syyskuun alusta 2017. Yksittäisiä jättiputken taimia nousee edelleen, mutta ne on helppo kuopasta pois lapiolla. Torjuntaa ja tarkkailua täytyy tällä alueella jatkaa vielä useita vuosia. Syyskuu 2017
Eli jättiputki on kyllä hävitettävissä kaivaminen / pyörähara taktiikalla, vaikka useamman vuoden työ onkin tiedossa. Torjuntaan kannattaa tarttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja opetella tunnistamaan torjuttava kasvi jo pienenä taimena. Yksikin kukkiva ja siementämään päässyt jättiputki tietää tuhansia uusia jättiputkia lisää. Varhainen puuttuminen siis kannattaa! Ja pyöräharahan on tämän näköinen kapistus Nekon pyöräharan käytöstä muuallakin kuin jättiputkien torjunnassa voi lukea Nekon blogista. No, kohta tulee taas talvi ja hoitelee jättiputketkin pois näkyvistä muutamaksi kuukaudeksi. Onneksi, saa huilahtaa hetken :) Tosin jos Suomessa olisi ikuinen kesä ei jättiputki olisi ongelmaksi, koska sen siemen tarvitsee kylmäkäsittelyn. Mutta ainakin vielä saadaan nauttia myös talvesta ja niin jättiputkikin viihtyy täällä kanssamme! Talvea odotellessa! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, kaivaminen, pyörähara, torjunta, siementaimi, kylmäkäsittely, haraaminen |