Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Asikkala, sahalinintataren torjuntakokeilun tuloksia 2022

Keskiviikko 5.10.2022 klo 9.26 - Miia Korhonen

Asikkalassa Aurinkovuoren alueella aloitettiin ELY:n tukema sahalinintataren torjuntakokeilu vuonna 2021, josta voi lukea tästä. Kokeilussa tataren kasvustoja peitettiin katekankaalla tarkoituksena kokeilla estääkö katekangas kasvin kasvun ja miten kangas saadaan pysymään paikoillaan jyrkässä hankalakulkuisessa rinteessä. Alueella oli pienellä alalla myös japanintatarta, joka myös laitettiin peitteen alle.

Vuoden 2021 hyvien kokemusten perusteella jatkettiin koetta 2022 peittämällä lisää alueita, joissa kasvaa sahalinintatarta. Lisäalue peitettiin jyrkästä rinteestä ja peitto alue oli kooltaan n. 35 m x 23 m.

Rinteestä oli poistettu puustoa 2021, jotta peittäminen voitiin suorittaa. Haasteena oli rinteen jyrkkyys, kannot joita jäi puustoa poistettaessa sekä paikoitellen alueen kivisyys. Rinteen jyrkkyyden vuoksi apuna käytettiin köysiä, jotka helpottivat rinteessä liikkumista turvallisesti. Tataren kasvuvoima on valtava ja peiton kiinnitykseen täytyi kiinnittää erityistä huomiota. Kiinnitykseen käytettiin muovisia hakasellisia kiinnityspiikkejä sekä peiton alareunalle laitettiin puiden runkoja, koska alueen kivisyyden vuoksi peittokangasta ei saanut kunnolla kiinnitettyä alhaalta.

Asikkala_tatar_torjuntakokeilu_peittamalla_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPGPeittoalue on kooltaan n. 35 m x 25 m

Edellisen vuodan kokemuksella tiedettiin, että peiton uudelleen kiinnitys on haastavampaa kuin kiinnitys peitettä laitettaessa.

Asikkala_sahalinintataren_peiton_paikkaus_luontoturva.fi.jpg

Kesällä havaittiin, että 2022 laitetun peitteen yksi sauman kohta rinteen alalaidasta oli irtoamassa tataren nostaessa peitettä, sauma paikattiin. Havaittiin myös, että yhdessä kohdassa rinnettä sahalinintatar oli sivusuunnassa kasvattanut juurta peitteen ulkopuolelle ja lähtenyt kasvuun siellä. Peitto aluetta jatketaan seuraavana vuonna samalla kun alueella tehdään muitakin toimia. Rinteen yläosan tasanteella kasvaa sahalinintataren lisäksi muitakin vieraslajeja ja alueella on myös rakennusjätettä. Tasanteen alueen toimia suunnitellaan laajemmin, joten sillä alueelle ei vielä tehty tataren peittämistä. Myös muutamassa muussa kohdassa alueella kasvaa vielä tatarta.

Torjuntakokeilua jatketaan 2023 ja alueita joissa tatarta kasvaa peitetään lisää. Kokeilussa oleva alue on laaja ja siellä on muitakin haitallisia vieraskasveja, kuten jättipalsamia, komealupiinia ja kurtturuusua. Kaikkien haitallisten vieraskasvien hävittäminen alueelta on useiden vuosien työ.

Peittämisen torjuntakokeilut jaettiin useammalle vuodelle, koska aikaisempaa tietoa torjuntamenetelmän toimivuudesta ei ollut. Erilaisten alueiden peittämisestä on saatu hyvää kokemusta ja sitä voidaan nyt käyttää jatkossa tällä alueella mutta myös muualla.

Asikkala_sahalinintataren_torjuntakokeilu_20.8.22.JPG

Lahdessa on tehty jättiputken torjuntaa samaisella katekankaalla vuodesta 2015 lähtien hyvin tuloksin. Ensimmäinen kokeilu tehtiin jättiputken torjuntakoealueella ja alueen kuulmisia vuosien varrelta voi lukea tästä. Katekangas kestää hyvin maassa, ei haperru ja koska kangas ei ole maatuva, se poistetaan maasta torjunta-ajan jälkeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asikkala, sahalinintatar, torjuntakokeilu, peittäminen, ökolys, ely