Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Lahden kirjastoissa kuvia ja ajatuksia luonnon inspiroimana

Torstai 28.3.2024 klo 9.12 - Miia Luontoturva

Tänä vuonna vienkin Lahden kirjastoihin valokuvanäyttelyä teemalla luovuutta luonnosta ja jaksamista arkeen.

Kuvia olen ottanut vuosien varrella paljon, luonnossa liikkuessa ja kuvatessa mieli huomaamatta rauhoittuu. Kävin metsämieli- ohjaajaksi ja näyttelyn kuviin lisäilinkin metsämieli ajatuksia.

Edellisenä kahdeksana vuotena olen kirjastoihin vienyt kuvia haitallisista vieraslajeista ja nyt onkin ollut kiva tehdä valokuvanäyttelyä eri teemalla :)

Luovuutta_luonnosta_2024_Lahden_kirjastoissa_Miia_Luontoturva.fi.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lahti, näyttely, kuvat, luonnosta, metsämieli

Talvi, rauhoittumisen aikaa

Sunnuntai 6.12.2020 klo 10.18

Kesän tohinan jälkeen sitä on oppinut arvostamaan tätä pimeän aikaakin. Pääsee rauhoittumaan, ottamaan aikaa itselleen. Luonto on aina ollut itselle se voimanlähde ja mieli lepääkin, kun ottaa kameran mukaan ja menee metsään kuuntelemaan mitä sillä on sanottavaa. Metsän syli on niin rauhoittava.

Itsenaisyyspaiva_6.12.2020.JPG

Luonnon voimasta on poikinut ajatus myös kuviini ja teksteihini, joita julkaistaan joulukalenterin muodossa NEKOn facebook sivuilla. NEKO on Hämeenlinnalainen melkein 80 vuotias pieni perheyritys, joka toimii puutarhatuotteiden valmistajana sekä jälleenmyyjänä.

Luonnon voima kuvasarjan kuvat on nähtävillä myös Luontoturvan sivujen valokuva-albumissa.

Tietysti sitä luonnossa liikkuessa pitää ainakin toisella silmällä vahtia haitallisten vieraskasvien varalta, mutta pääpaino on löytämisen ilossa, mitä kaikkea ihanaa ja kaunista luonto meille tarjoaakaan! Nautitaan siis tästäkin ajasta. Ja päivähän rupeaa pitenemään jo parin viikon päästä, kohta on siis taas kevät!

1_adventti.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luonto, neko, kuvat

Luontoturvan valokuvia

Maanantai 29.1.2018 klo 12.00 - Miia Korhonen

Talvella on aikaa käydä kesän valokuvasatoa läpi ja paljonhan sitä olikin taas kuvia kertynyt. Luontoturvan sivuille valokuva-albumiin rupesin nyt kasaamaan kuvia kasveista ja vähän muistakin ihmeistä mihin olen törmännyt. Valokuvien järjestely on alkutekijöissään ja kuva-albumiin lisäilen jatkuvasti uutta. Kuvista toivottavasti on apua tunnistamiseen ja torjuntaankin.

Tiedotukseen ja julkisiin esityksiin myydään kuvien käyttöoikeuksia. Tilaajalle toimitettavien kuvien koko on 4608 x 3072 (14,16 MP). Sivuilla näkyvien kuvien koko on toimitettavien kuvien koosta 25 %. Täysikokoiset esikatselukuvat voidaan lähettää tilaajalle ennen tilauksen hyväksymistä. Kuvien hinnat.

Puutarhoista_luontoon_levinneet_kasvit_etelanruttojuuri_ja_jattipalsami_Lahdessa.JPGEtelänruttojuuri ja jättipalsami Lahdessa

Nyt onkin taas päässyt kesän tunnelmaan kiinni ja erityisiä muistoja liittyy useaankin kuvaan 😊 Etelänruttojuuri luontoon levinneenä on melkoisen hämmästyttävä ja ikävä näky… Ja lehtokotilot ovat riemuissaan, kun valtavan kokoiset lehdet antavat suojaa ja kosteutta.

Lehmusetanainen (Caliroa annulipes) on ollut uusi tuttavuus ja sen tuhoihin kävin tutustumassa.

Lehmusetanainen lehmusten lehtien kimpussa

Lehmusetanaisen tuhoa

Nyt kevättä kohden ja ajatukset jo ensi kevään hommiin! Jättiputkilaskuri näyttää, että seuraavaan tapaamiseen on noin kolme kuukautta enää… Huhtikuun lopulla Lahden korkeuksilla oletan pääseväni ensimmäisiä jättiputkia kaivelemaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontoturva, valokuvat, tunnistus, torjunta, käyttöoikeus, myynti, lehmusetanainen, etelänruttojuuri

Luontoturvan luennolla eläviä esimerkkejä haitallisista vieraskasvilajeista

Tiistai 16.5.2017 klo 18.35 - Miia Korhonen

Kevään mittaan olen pitänyt useita yleisimpiin haitallisiin vieraslajeihin liittyvää luentoa ja infotilaisuutta. Tähän aikaan onkin mukava päästä puhumaan vieraskasvilajeista, koska voi viedä näytille eläviä esimerkkejä. Tässä muutamia kuvia Lahden alueen haitallisten vieraskasvien infotilaisuudesta.

Luontoturva.fi_luennolla_jattipalsami_tutuksi_.JPGElävää esimerkkiä siitä miltä jättipalsami näyttää juuri tällä hetkellä

Luontoturva.fi_luennolla_vieraslajeista_elavia_esimerkkeja_ja_kuvia.JPGLupiinin kasvua keväällä ja kuvia

Luontoturva.fi_vieraslajeista_tietoa_ja_elavia_esimerkkeja_luennolla.JPGJättiputken siementaimia ihasteltiin muovipussin läpi ja kuvista

Luontoturva.fi_luennolla_jattiputki_talvella_.JPGTalvitunnelmaa kevään keskelle kuvin ja kuivunein varren kappalein

Riihimäelle suuntaan 18.5.17 seuraavaksi puhumaan haitallisista vieraskasvilajeista ja 3.6.17 Sammattiin. Yleisölle avoimista luennoista, infoista ja valokuvanäyttelyistä tiedot Luontoturvan tapahtumat sivulla.

Ja jotta ei jäisi pelkän puheen tasolle niin käytännön hommiakin pääsee tekemään. Tässä kuvaa tältä päivältä.

Luontoturva.fi_jattiputken_siementaimia_isolla_alueella.JPGJättiputken siementaimia kuvan täydeltä

Kuvan paikassa on tosiaan jättiputken siementaimia maa mustanaan. Torjuntatavaksi valikoitui peittäminen, vaikka se työlästä tässäkin kohteessa on. Peittämiseen päädyin koska alueella on lähellä vedenottamo ja leikkikenttä. Peittämällä jättiputket saa nopeasti piiloon, ei lapsoset sitten polta itseään ja vedenottamon takia kemiallinen torjunta ei tule kyseeseen.

Isoimmat jättiputket kaivoin ensin pois, koska ne hipoivat jo polvea. Niin isot jättiputket eivät meinaa talttua peitonkaan alle vaan meinaavat väkisin nostaa peiton ylös. Ihan painiksi pitää pistää jos isommat jättikset meinaa saada pysymään peiton alla :)

Aurinkoista ja jättiputketonta kevättä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontoturva, jättiputki, jättipalsami, lupiini, kuvat, siementaimi, luento, Lahti, Riihimäki, Sammatti