Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Asikkala, sahalinintataren torjuntakokeilun tuloksia 2022

Keskiviikko 5.10.2022 klo 9.26 - Miia Korhonen

Asikkalassa Aurinkovuoren alueella aloitettiin ELY:n tukema sahalinintataren torjuntakokeilu vuonna 2021, josta voi lukea tästä. Kokeilussa tataren kasvustoja peitettiin katekankaalla tarkoituksena kokeilla estääkö katekangas kasvin kasvun ja miten kangas saadaan pysymään paikoillaan jyrkässä hankalakulkuisessa rinteessä. Alueella oli pienellä alalla myös japanintatarta, joka myös laitettiin peitteen alle.

Vuoden 2021 hyvien kokemusten perusteella jatkettiin koetta 2022 peittämällä lisää alueita, joissa kasvaa sahalinintatarta. Lisäalue peitettiin jyrkästä rinteestä ja peitto alue oli kooltaan n. 35 m x 23 m.

Rinteestä oli poistettu puustoa 2021, jotta peittäminen voitiin suorittaa. Haasteena oli rinteen jyrkkyys, kannot joita jäi puustoa poistettaessa sekä paikoitellen alueen kivisyys. Rinteen jyrkkyyden vuoksi apuna käytettiin köysiä, jotka helpottivat rinteessä liikkumista turvallisesti. Tataren kasvuvoima on valtava ja peiton kiinnitykseen täytyi kiinnittää erityistä huomiota. Kiinnitykseen käytettiin muovisia hakasellisia kiinnityspiikkejä sekä peiton alareunalle laitettiin puiden runkoja, koska alueen kivisyyden vuoksi peittokangasta ei saanut kunnolla kiinnitettyä alhaalta.

Asikkala_tatar_torjuntakokeilu_peittamalla_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPGPeittoalue on kooltaan n. 35 m x 25 m

Edellisen vuodan kokemuksella tiedettiin, että peiton uudelleen kiinnitys on haastavampaa kuin kiinnitys peitettä laitettaessa.

Asikkala_sahalinintataren_peiton_paikkaus_luontoturva.fi.jpg

Kesällä havaittiin, että 2022 laitetun peitteen yksi sauman kohta rinteen alalaidasta oli irtoamassa tataren nostaessa peitettä, sauma paikattiin. Havaittiin myös, että yhdessä kohdassa rinnettä sahalinintatar oli sivusuunnassa kasvattanut juurta peitteen ulkopuolelle ja lähtenyt kasvuun siellä. Peitto aluetta jatketaan seuraavana vuonna samalla kun alueella tehdään muitakin toimia. Rinteen yläosan tasanteella kasvaa sahalinintataren lisäksi muitakin vieraslajeja ja alueella on myös rakennusjätettä. Tasanteen alueen toimia suunnitellaan laajemmin, joten sillä alueelle ei vielä tehty tataren peittämistä. Myös muutamassa muussa kohdassa alueella kasvaa vielä tatarta.

Torjuntakokeilua jatketaan 2023 ja alueita joissa tatarta kasvaa peitetään lisää. Kokeilussa oleva alue on laaja ja siellä on muitakin haitallisia vieraskasveja, kuten jättipalsamia, komealupiinia ja kurtturuusua. Kaikkien haitallisten vieraskasvien hävittäminen alueelta on useiden vuosien työ.

Peittämisen torjuntakokeilut jaettiin useammalle vuodelle, koska aikaisempaa tietoa torjuntamenetelmän toimivuudesta ei ollut. Erilaisten alueiden peittämisestä on saatu hyvää kokemusta ja sitä voidaan nyt käyttää jatkossa tällä alueella mutta myös muualla.

Asikkala_sahalinintataren_torjuntakokeilu_20.8.22.JPG

Lahdessa on tehty jättiputken torjuntaa samaisella katekankaalla vuodesta 2015 lähtien hyvin tuloksin. Ensimmäinen kokeilu tehtiin jättiputken torjuntakoealueella ja alueen kuulmisia vuosien varrelta voi lukea tästä. Katekangas kestää hyvin maassa, ei haperru ja koska kangas ei ole maatuva, se poistetaan maasta torjunta-ajan jälkeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asikkala, sahalinintatar, torjuntakokeilu, peittäminen, ökolys, ely

Sahalinintataren torjuntakokeilu

Tiistai 20.7.2021 klo 18.24 - Miia Korhonen

Asikkalassa Aurinkovuoren alueella on menossa sahalinintataren torjuntakokeilu peittämällä. Asikkalan kunta haki ja sai hankkeeseen ELYn rahoitusta.

ELY myöntää vuosittain rahoitusta haitallisten vieraslajien varsinaisiin torjuntatoimenpiteisiin että hankkeisiin, joilla seurataan ja varmistetaan torjunnan tuloksia. Avustusta voidaan myöntää myös vieraslajineuvontaan. Hanke voi olla myös jälkiseurantahanke tai uusien torjuntamenetelmien kokeiluhanke. Aiheesta lisää ELYn sivuilta.

Torjuntakokeilu käynnistettiin huhtikuussa 2021 alueen raivauksella. Sahalinintatar on levinnyt alueella laajasti. Peittomateriaalin soveltuvuutta torjuntaan kokeillaan ensin pienillä alueilla. Jos peitto ja kiinnikkeet pitävät tataren kasvun voidaan peittää laajemmin koko rinne, jossa tatarta kasvaa.

Asikkala_sahalintataren_peittaminen_luontoturva.fi.jpgSahalinintataren torjuntakokeilu aloitettiin 22.4.2021 Asikkalassa

Toistaiseksi peitto on pitänyt tataret allaan. Haasteena tulee olemaan se, että tatar tahtoo lähteä kasvuun peitettyjen alueiden ulkopuolella. On mahdoton sanoa miten pitkälle kasvin juuret ovat jo levinneet. Peittoaluetta täytyy sitten vain jatkaa tarpeen mukaan.

Asikkala_tataren_peittokoe_20.7.21_Luontoturva.fi.JPGTorjuntakokeen peittojen tarkastus 20.7.2021

Nyt aluetta tarkkaillaan ja katsotaan mitä mieltä tatar on uudesta peitteestään. Alueella on muitakin haitallisia vieraslajeja. Jättipalsamia, komealupiinia ja kurtturuusua torjutaan myös.

Tästä kuvasta voikin kokeilla mitä vieraslajeja kuvasta löytyy ja mitkä ovat luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi?

Montako_vieraslajia_tunnistat_tasta_www.luontoturva.fi.JPG

Jos sahalinintatar on vieraampi kasvi, niin siitä löytyy kuvia Luontoturvan valokuva-albumista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sahalinintatar, jättitatar, tatar, bambumainen, kasvi, peittäminen, Asikkala, ely, hanke, rahoitus

Luontoturvan kevät kiireet

Sunnuntai 6.5.2018 klo 18.42 - Miia Korhonen

Kevään korvilla haitallisten vieraslajien rintamalla on ollut mukavasti kiirettä. Niin kuin hallintasuunnitelmassakin todetaan, paras keino estää vieraslajien leviäminen on laaja tiedottaminen vieraslajeista ja niiden riskeistä. Tärkeää on estää haitallisten lajien myynti, osto ja kasvatus sekä karkaaminen ympäristöön.

Luontoturva tekee tiedotusta haitallisista vieraskasveista valokuvanäyttelyn keinoin. Näyttelyjä on tänäkin keväänä jo ollut useassa paikassa. Tällä hetkellä näyttelyitä on Kärkölässä, Asikkalassa ja Lahden alueen kirjastoissa.

Karkolan_kunnantalolla_kuvia_haitallisista_vieraskasveista_26.4_-_11.5.2018_Luontoturva.fi.JPG

Asikkalan_kirjastossa_valokuvanayttely_haitallisista_vieraskasveista_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPG

Lahdessa_Mukkulan_kirjastossa_haitalliset_vieraskasvit_tutuksi_2.5-31.5.18.JPG

Hienoa on, että myös oppilaitokset ovat olleet kiinnostuneita vieraslajeihin liittyvistä asioista ja Luontoturva onkin ollut puhumassa aiheesta mm. tuleville puutarhureille.

Haitalliset vieraskasvit puhuttavat myös metsäpuolta ja METOn järjestämällä luentokiertueella Luontoturva on puhumassa vieraskasveista metsäympäristössä. Luennot aloitettiin Heinolasta ja kesäkuussa jatketaan Lohjalle ja Vantaalle. Lisätietoa tulevista luennoista METOn ja Luontoturvan sivuilta.

Heinola_3.5.18_METOn_jarjestama_luento_Luontoturva.fi.JPG

Heinola_3.5.18_haitalliset_vieraskasvit_metsanhoidossa_luennolla_tutustuttiin_kasveihin_kaytannossa.JPG

Parina edellisenä vuotena Lahden alueella on pidetty luentoja alueen vieraskasvilajeista ja sama jatkuu tänä keväänä. 15.5.2018 klo 17.30 - 18.30 Lahden kaupunginkirjastolla on Luontoturvan luento alueen haitallisista vieraskasveista. Osoite Kirkkokatu 31, 15140 Lahti, musiikkiosaston monitoimitila 2 krs.

Lahden_paakirjasto_15.5.18_luento_luontoon_levinneista_puutarhankasveista_www.luontoturva.fi.JPG

Vesijärvi-viikko on jo perinne Lahden seudulla ja tänä vuonna sitä vietetään 4-10.6.18. Luontoturva on 5.6.18 Lahden pääkirjastolla esittelemässä alueen haitallisia vieraskasveja. Mukana on eläviä esimerkkejä tunnistamisen helpottamiseksi.

5.6.2018_Lahden_kaupunginkirjastolla_haitallisia_vieraskasvilajeja_Luontoturva.fi.JPG

Viime keväänä Lahden alueen peruskouluissa oli kiinnostusta jättipalsamin torjuntaan ja tänä keväänä jatketaan samalla mallilla. Luontoturva käy oppilaiden kanssa tutustumassa maastossa jättipalsamiin. Tavoite on, että koulut voivat käydä jatkossa omatoimisesti kitkemässä koulun lähialueita ja tarkkailla alueilla tapahtuvia muutoksia, kun jättipalsami saadaan alueilta hävitettyä. Joillain alueilla oppilaiden on ollut vaikeuksia kerätä kasviota, koska jättipalsami on levinnyt ja tukahduttanut muiden kasvien kasvun.

Jättiputken torjunta otetaan monin paikoin tosissaan ja hienoina esimerkkeinä on Lahti ja Asikkala, joissa jättiputkia autetaan torjumaan veloituksetta yksityisten tonteiltakin. Luontoturva hoitaa torjuntaa alueilla.

Jättiputken torjuntakausi on Lahdessa jo alkanut. Tavoitteena on päästä puuttumaan leviämiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja Lahden sekä Asikkalan asukkailta toivotaankin ilmoituksia havaituista jättiputkista.

Jattiputki_kevat_auringossa_ponnistaa_kasvuun_Miia_Korhonen_Luontoturva.fi.JPGJättiputki kevät auringossa ponnistaa kasvuun

Vieraslajien torjuntaan on kiinnostusta useilla tahoilla ja apua esimerkiksi jättiputkien torjuntaan Pirkanmaalla voi kysyä Villi vyöhykkeen Jere Niemiseltä jere.nieminen@villivyohyke.fi. Villi vyöhyke tekee tilauksesta haitallisten kasvien torjuntaa.

Uudellamaalla apua haittakasvien torjuntaan voi kysyä Kivapihalta Pekka Tantulta pekka@kivapiha.com

Luontoturvan sesonki on siis polkaistu käyntiin ja nyt taas selätetään jättiputkia ja muita haitallisia vieraskasveja!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontoturva, valokuvanäyttely, tiedotus, jättiputki, jättipalsami, haitalliset vieraskasvit, Kärkölä, Asikkala, Lahti, meto, luento, metsänhoito, vesijärvi

Kevät herättää puhumaan haitallisista vieraslajeista

Tiistai 20.3.2018 klo 20.12 - Miia Korhonen

Kevään lähestyessä on hyvä taas viritellä puhetta haitallisista vieraskasveista. Ikaalisissa ja Asikkalassa olin puhumassa vieraslajeista ja samalla vein valokuvanäyttelyn haitallisista vieraslajeista Ikaalisten kaupungin kirjastoon. Asikkalan kirjastoon valokuvanäyttely tulee toukokuun ajaksi ja siellä pääsee sitten tutustumaan haitallisiin lajeihin valokuvien kautta. Jättiputken haitat ovat melko selviä useille ja onkin helppo perustella, miksi jättiputket täytyy hävittää.

Enemmän keskustelua tulee siitä, että miksi jättipalsami, lupiini, kurtturuusu ja japanintatar ovat haitallisia ja miksi niitä täytyy hävittää. Hyviä keskusteluja käytiin taas luennoilla ja kuvien sekä esimerkkien avulla on helpompi selvittää eri kasvien haitat sekä torjuntatavat.

Lahti ja Asikkala näyttävät hienoa esimerkkiä ja tarjoavat asukkaille maksutonta apua jättiputken torjuntaan! Ensi kesänäkin Lahdessa ja Asikkalassa kaikki jättiputkien havainnot kannattaa ilmoittaa kaupungille / kunnalle, jotta kohteet saadaan tietoon ja torjuntaan.

Asikkalassa havainnot jättiputkista: ympäristönsuojelusihteeri 044 778 0277 tai anniina.jantti@asikkala.fi

Lahdessa havainnot jättiputkista e-palautteen kautta lahti.fi

tai miia.korhonen@luontoturva.com / 050-9117782

Luontoturvan_tiedotusta_Lahdessa_Ahtialan_kirjastossa.JPG

Valmistaudutaan saapuvaan kevääseen ja seurataan mitä omassa pihassa ja lähiluonnossa kasvaa!

Lahden aluekirjastoissa on koko kevään ajan nähtävillä valokuvia Lahden alueen yleisimmistä haitallisista vieraslajeista. Näyttelyn aikataulut voi tarkastaa tästä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kevät, jättiputki, jättipalsami, japanintatar, kurtturuusu, lupiini, Ikaalinen, Asikkala