Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Kurtturuusu, suositusta koristekasvista ongelmaksi

Keskiviikko 28.9.2016 klo 7.55 - Miia Korhonen

Kurtturuusu (Rosa rugosa) on varmasti kaikille tuttu näky. Kurtturuusua on käytetty paljon katujen ja teiden varsilla, koska se kestää hyvin tiesuolaa ja lumikuormaa. Myös kotipuutarhoihin kurtturuusua on istutettu paljon, kestävä kasvi kun on. Kestävyys ja leviämiskyky ovat usein toivottuja kasvin ominaisuuksia, kun niitä käytetään pihojen, puistojen ja teiden koristuksena. Ja tällaisista kasveista tuleekin sitten usein ongelmakasveja niiden levitessä hallitsemattomasti ympäristöön. Kurtturuusulle on käynyt juuri niin. Koillis-Aasiasta kotoisin oleva ja Suomeen koristekasviksi tuotu kurtturuusu leviää tehokkaasti juurivesoilla sekä siemenestä. Suuri siementuotanto takaa, että kasvi leviää laajallekin alueelle mm. lintujen mukana.

Kurtturuusu onkin nykyään luokiteltu erityisen haitalliseksi vieraslajiksi Suomessa. Erityisesti rannikon hiekkarannoilla se aiheuttaa isoja ongelmia vallaten tiiviillä kasvullaan helposti isoja alueita. Kurtturuusu tulee toimeen monenlaisessa kasvuympäristössä ja sitä näkeekin levinneenä tienpientareilla ja joutomailla Pohjois-Suomea myöden.

Luontoturva.fi_Kurtturuusu_leviaa_hiekalla.JPG

Kurtturuusun tunnistaa uurteisista syvän vihreän värisistä lehdistä, piikikkäästä varresta, jossa on usean eripituisia piikkejä tiheästi, kukka on vaaleanpunertava tai valkoinen, kiulukka on nauriin muotoinen.

Luontoturva.fi_tunnista_kurtturuusu_erityisen_haitallinen_vieraslaji.JPG

Tunnista kurtturuusu

Luontoturva.fi_kurtturuusu_valkoisena.JPG

Valitse perinteisen kurtturuusun tilalle lajike, joka ei tuota paljoa juurivesoja eikä siemeniä. Vähempi kiulukan tuotanto tietää vähemmän siemeniä ja riski levitä hallitsemattomasti on pienempi. Istuttaessa uusia kasveja ota selvää kasvin leviämistavoista ja rajaa kasvualusta. Jos kasvi leviää siemenestä poista siemenet ennen niiden kypsymistä. Huolehdi etteivät kasvit leviä istutusalueensa ulkopuolelle.

Kurtturuusun hävittäminen isoilta alueilta on melkoisen työlästä, kaivaminen on tehokasta, mutta alueelle tahtoo aina jäädä jokunen juurenkappale, josta lähtee taas uutta kasvua. Hävittämisessä täytyy ollakin sitkeä ja isojen juurakoiden kaivamisessa on konetyöt tarpeen.

Toimita ylös kaivetut juurakot oman alueesi jätekeskukseen. Puutarhajätettä kipataan useasti oman tontin ulkopuolelle ojan, pellon tai metsän reunoille tai autiotonteille. Useasti takana tuntuu olevan ajatus, että kyllähän kasvijätteen voi luontoon viedä, kun maatuvaahan se on. Niinpä, mutta kasvijätteen seassa siirretään myös siemeniä ja juurenkappaleita uusille alueille. Myös lehtokotilon ja espanjansiruetanan munat siirtyvät helposti puutarhajätteen mukana. Jos puutarhajäte on ongelma sinun tontillasi, on se sitä myös ojassa tai tienvarrellakin, ongelma vain siirretään jonkun toisen harteille. Jos omalla tontilla ei ole mahdollisuutta kompostoida puutarhajätettä niin jätekeskukset ottavat sitä vastaan ja useassa paikassa ilmaiseksi.

Luontoturva.fi_toivottaa_aurinkoista_ja_varikasta_syksya.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kurtturuusu, haitallien vieraslaji, ongelmakasvi, puutarhajäte, jätekeskus, torjunta, kaivaminen, lehtokotilo, espanjansiruetana

Espanjansiruetana, haitallinen vieraslaji

Perjantai 9.9.2016 klo 19.17 - Miia Korhonen

Yhä useammalle espanjansiruetana on tuttu näky Pohjois-Suomea myöten. Espanjansiruetana on alkujaan Länsi-Euroopasta, josta se on saapunut Suomeen puutarhatuotteiden mukana ja laji luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi Suomessa.

Haittaa tämä suursyömäri aiheuttaa erityisesti puutarhoissa ja viljelmillä syöden lähestulkoon kaikkia kasveja sekä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Espanjansiruetanan lima on todella sitkeää ja ikävä limavana jääkin paikkoihin, joissa se on kulkenut.

Espanjansiruetana täytyy tunnistaa, koska yhtä isokokoinen etana on meillä luontaisesti  esiintyvä ukkoetana, joka elelee pääasiassa metsissä, eikä esiinny suurina massoina. Ukkoetanasta ei ole viljelyksillä haittaa, eikä se ole haitallinen vieraslaji, joten älä hävitä ukkoetanaa!

Otin pari kuvaa ja yritän kuvien kautta havainnollistaa espanjansiruetanan ja ukkoetanan erot.

Espanjansiruetana

Luontoturva.fi_tunnista_espanjansiruetana.png

Espanjansiruetanaa esiintyy massoittain puutarhoissa, puistoissa, viljelyksillä. Se leviää erityisesti maansiirtojen, maa-aineksen, kasvien ja puutarhajätteen mukana. Alueella, jossa on paljon espanjansiruetanoita, niitä näkyy myös kävelyteillä ja poluilla.

Espanjansiruetanan yleisin väritys on likaisen punaruskea, mutta väri voi vaihdella punertavasta melkein mustaan. Jos mietit onko löytämäsi mötkylä espanjansiruetana, katso hengitysaukon sijainti. Espanjansiruetanalla hengitysaukko sijaitsee kilven etupäässä. Hengitysaukko on ainoastaan etanan oikealla puolella. Jalan reunassa on tummia pystyviivoja. Hännän pää on pyöreähkö. Kooltaan espanjansiruetana on täysikasvuisena reilut 10 cm ja paksuudeltaan noin peukalon paksuinen. Erityisesti sateen jälkeen näitä möhkäleitä näkee massoittain paikoissa joihin ne ovat päässeet pesiytymään.

Ukkoetana

Luontoturva.fi_tunnista_ukkoetana.JPG

Ukkoetana elää useimmiten metsissä syöden sieniä ja lahoavaa kasviainesta. Joskus harvemmin sitä voi nähdä erityisesti sammaloituneissa pihoissa.

Ukkoetana on harjaetana ja sillä onkin selässä selvästi näkyvä pitkittäinen harjas ja tyypillisesti tummat kylkijuovat, jotka voivat olla katkollisia, kuten kuvan yksilöllä. Muuten väritys voi vaihdella mustan, harmaan ja ruskean eri sävyissä. Hengitysaukko sijaitsee kilven takaosassa, oikealla puolella. Hännän pää on melko terävä. Kooltaan ukkoetana on samaa luokkaa kuin espanjansiruetana eli reilut 10 cm.

Jos lajitunnistuksen jälkeen päädyit siihen, että löytösi on espanjansiruetana niin silloin hävittäminen on tarpeen. Espanjansiruetana täytyy hävittää mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, ilman tarpeetonta kärsimystä. Esimerkiksi kiehuvaan veteen tiputtaminen tappaa espanjansiruetanan nopeasti. Espanjansiruetanoita ei kannata käsitellä paljain käsin, sillä niiden limassa on listeria bakteeria.

Parasta aikaa espanjansiruetanan bongaukseen on aikainen aamu sateen jälkeen. Keväällä torjuntaan on parasta valmistautua toukokuussa. Kun lämpöä on riittävästi lähtevät espanjansiruetanat etsimään ruokaa ja valmistautuvat munimaan ensimmäisen satsin. Munia tulee keväästä syksyyn asti. Välttämättä espanjansiruetana ei tarvitse paria lisääntyäkseen, mutta useasti ne kuitenkin parittelevat.

espanjansiruetanoita.JPG

Kuvassa kipollinen espanjansiruetanoita. Huomaa etanoiden väritys, osa on melko tummia ja osa punertavia.

Syksy on myös hyvää aikaa vähentää tuholaiskantaa. Syksyn sateet saavat myös espanjansiruetanat liikkeelle ja munimaan. Kerääminen on tehokas ja välttämätön torjuntakeino. Ympäristön kasvusto kannattaa pitää lyhyenä ja varmistaa että maahan ei ole jäänyt lautoja, muovia ym. minkä alla etanat voivat piileskellä. Espanjansiruetana ei kestä kuivuutta ja tätä kannattaa hyödyntää torjunnassa. Kannattaa myös miettiä mistä tuo puutarhaansa kasveja ja maa-ainesta, näiden mukana myös espanjansiruetanan munat ja myös aikuiset etanat päätyvät uusiin paikkoihin. Älä vie puutarhajätettä luontoon! Espanjansiruetana ja myös monet muut haitalliset vieraslajit leviävät erityisesti puutarhajätteen mukana.

Espanjansiruetanasta ja lehtokotilosta kirjoittelin lisää Nekon blogiin. Siellä on mm. vinkkejä aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja torjuntaan.

Espanjansiruetanan hävittämiseen tarvitaan ympäristöstään välittäviä ihmisiä ja talkoilla saadaankin hyviä tuloksia aikaan. Talkoilla siis espanjansiruetanoidenkin kimppuun!

7 kommenttia . Avainsanat: espanjansiruetana, ukkoetana, haitallinen vieraslaji, torjunta, tunnistaminen, etana, puutarhajäte

Jättiputkesta ja puutarhajätteestä

Sunnuntai 1.5.2016 klo 21.14 - Miia Korhonen

Miten sitä vappua voisi muuten viettääkään, kuin jättiputkia kaivamalla? Nyt on jättiputken parasta torjunta-aikaa. Maa on märkää ja kaivaminen on helppoa (tai ainakin helpompaa...). Kosteilla paikoilla jättiputki on jo 30 cm korkeaa ja kasvaa kohisten. Ensimmäisenä yritänkin suunnata purojen ja kosteikkojen äärelle, joissa jättiputkea kasvaa.

Suunnitelma oli taas selvä ja homma vaikutti helpolta, mutta jättiputki jaksaa aina yllättää. Lahdessa yhden kaupunginosan halkoo puro, jonka varrella on joskus jättiputki kukkinut. Sehän tarkoittaa sitä, että siemeniä on kulkeutunut koko puronvarsi täyteen. Vettä ei purossa ole haitaksi asti, mutta pohja onkin kivikkoa ja jättiputki on löytänyt kasvupaikat kivien koloista. Ja sehän tarkoittaa sitä, että kivet täytyy ensin saada edestä pois, jotta jättiputken juuren saa kaivettua suurimmaksi osaksi pois. Tässä kuvaa yhdestä yllättäjästä...

jattiputki_viihtyy_kosteassa.JPGKaunis vappusää ja jättiputki

Nyt olisi jokaisen hyvä kävellä oma piha ja lähiympäristö läpi. Jos löytää jättiputken niin ei muuta kuin lapio mukaan ja jättistä kaivamaan. Ylös kaivetun juuren voi pilkkoa muutamaan osaan lapiolla ja jättää kuivumaan maahan.

jattiputki_kevat_auringossa2.JPG

Tällaisia pirteitä toisen vuoden jättiputkia kaivoin useita kymmeniä yhdestä kohteesta. Ja kun kiskoo jättiputken irti maasta, niin varmasti jokainen muistaa, että kumipintaiset käsineet ovat parhaat siihen tarkoitukseen. Myös pienen jättiputken kasvineste iholla ja auringonvalon kanssa voi aiheuttaa ikäviä oireita.

Jättiputken kanssa temmeltäessä tulee tietysti muutenkin luontoa katseltua ja erityisesti pistää silmään miten paljon jättipalsami on levinnyt. Kauniita pyöreitä lehtiä tuntuu olevan jokapaikassa. Alueilla missä on jättiputkea on useasti myös jättipalsamia. Ja missä näitä kasveja on, on myös useasti puutarhajätettä. Ja missä on puutarhajätettä on myös lehtokotiloita.

puutarhajate__ja_kotilot.JPG

Puutarhajäte houkuttelee kotiloita ja luo niille erinomaiset elinolosuhteet. Kotilo elää keskimäärin 8 vuotta ja tulee sukukypsäksi pari vuotiaana. Kotilo munii noin 200 munaa vuodessa. Kuvasta voi yrittää laskea kotiloiden määrän ja jokaiselle tänä vuonna 200 munaa, niin onpa siinä taas uutta kotiloarmeijaa tulossa. Tässä siis yksi syy, miksi puutarhajätettä ei saa kipata luontoon!

idansinililja.JPG

Kauniita luontoon karanneita kasveja edustavat idänsinililjat, jotka kukkivat juuri nyt ihanin sinisin kukin. Niin ja vinkkinä voin kertoa, että jos luonnossa tulee vastaan kasveja, eläimiä tai sieniä joita ei tunnista on netissä mahtava tunnistyökalu osoitteessa www.luontoportti.fi. Siellä voi esimerkiksi kasveja etsiä kukan värin tai lehden muodon perusteella. Itse kävin juuri tunnistamassa siellä perhosia ja lintujen tunnistamisen apuna sivusto on todella hyvä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jättiputki, haittakasvi, torjunta, kaivaminen, kotilo, luonto, puutarhajäte

Suunnitelmia kevääseen

Sunnuntai 13.3.2016 klo 11.07 - Miia Korhonen

Aurinkoinen ilma sai mielen jo kevääseen. Suunnittelin tulevaa kevättä jättiputkien koealueelle Lahteen. Varaudun siihen, että ensimmäisiä peittämiseen liittyviä kokeita pääsen tekemään kuukauden päästä. Tarkoitus on peittää maatuvalla katekankaalla alue, laittaa multaa 15 - 20 cm päälle ja seurata useamman vuoden ajan aluetta, nouseeko jättiputki peitetyltä alueelta, kun katekangas rupeaa haurastumaan.

Ajatuksena on, että jos omassa pihassa kasvaisi jättiputkea tietyllä alueella ja maassa on jo siemenpankki, niin voisi olla helpointa peittää keväällä alue juurimatolla / katekankaalla ja pistää päälle korotettu perennapenkki tai vaikkapa kivikkopuutarha pienine suihkulähteineen. Tämä voisi toimia pienillä alueilla mitkä ovat peittämiseen mahdollisia. Tosin pitkän ajan seurannasta tällaisessa ei ole itselläkään vielä kokemusta. Mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä, jos tällaisen peitetyn alueen kaivaa auki, niin nouseeko jättiputken siemenet pintaan ja lähtevät kasvuun? Ei tiedä, jos ei kokeile :)

Samaa menetelmäähän voisi kotipihalla kokeilla vaikkapa vanhassa kukkapenkissä, jonka ovat vuohenputki, karhunköynnös, juolavehnä ym. ei niin halutut kasvit vallanneet. Reunustaisi alueen, juurimatto väliin ja multaa noin 30 - 40 cm päälle. Multakerroksen paksuus riippuu siitä mitä haluaisi paikkaan istuttaa. Katekangastakin (maatuva tai tavallinen) voisi käyttää, mutta juurimatto on vahvempaa. Itse innostuin kivikkopuutarhasta ja suihkulähteistä viime kesänä. Vanhan rikkaruohoja täynnä olevan kukkapenkin päälle saisi hienon kivikkopuutarhan pienine suihkulähteineen ja helposti!

Harhauduin hieman jättiputkista, mutta tässä kuva ensi kesän yhdestä hankalimmista paikoista, joissa tulen jättiputkea torjumaan. Jättiputki on levinnyt alueelle todennäköisesti puutarhajätteen mukana. Jättiputkihan viihtyy erinomaisesti veden äärellä. Kuvan jättiputket kasvaa isohkon laskuojan reunamilla. Oja on noin 4 metriä syvä, hyvin jyrkkäreunainen, kivikkoinen, risukkoinen ja keväällä varsinkin vettä tulee olemaan paljon. Ojassa on virtaavaa vesi, joten jättiputken siemenet ovat kulkeutuneet pitkällekin. Alueella ei käytetä kasvinsuojeluaineita, joten ainoa konsti on kaivaa ja poistaa kukintoja mekaanisesti. Homma tulee olemaan hikinen ja kestää vuosia ennen kuin tuolta alueelta on saatu jättiputki häviämään kokonaan.

Hankala_paikka_torjua_jattiputkea_syva_oja_kivikkoa_risukkoa.JPG

Kuvasta voi taas kokeilla tunnistaako siitä jättiputket talviasussa. Tulee taas mieleen, että kyllä se puutarhajätteen oikein käsittely on tärkeää! Puutarhajätteen mukana voi levitä moni vieraslajikin.

No, onhan tuosta jättiputkia täynnä olevasta ojasta se ilo, että siellä on kukkineita, kuivuneita jättiputkia, joita sitten käyn hakemassa valokuvanäyttelyihin tueksi ja havainnollistamaan sitä miten iso jättiputki on. Siitä saa varmasti jonkinlaisen kuvan siitä, miten nopeakasvuinen ja iso kasvi on kyseessä.

Alueelta keräämäni jättiputket piti katkaista, että mahtuivat autooni. Noilla kuvassa näkyvilla varsilla on mittaa noin kolmisen metriä ja metrin verran taisi jäädä vielä kyydistä vartta pois... Melkoinen jättiläinen kyseessä siis! Kukkineita_jattiputken_varsia_nayttelyihin.JPG

Jattiputken_varsi_on_ontto.JPGJättiputken varsi on ontto, mikä näkyy hyvin kuivuneissakin varsissa

1 kommentti . Avainsanat: jättiputki, kevät, puutarhajäte, torjunta

Aurinko, merkki keväästä!

Tiistai 16.2.2016 klo 22.23 - Miia Korhonen

AURINKO!! Tänään oli niiiin hieno ilma ja jo tuulahdus keväästä, ainakin Lahden seudulla. Talvi on ihan kohta ohi. Enää kaksi kuukautta ja jättiputki on kasvussa! Kävin taas kuvailemassa jättiputkea koealueellani Lahdessa ja mietin viime kevättä.

Viime vuonna 19.4. jättiputki oli jo näin hyvässä kasvussa.

Jattiputki_kasvussa_19.4.15.JPG

Kun kevättä kohden ollaan menossa on varmasti hyvä aika jo ruveta muistuttelemaan myös puutarhajätteen oikein hävittämisestä. Kukaanhan ei varmaan puutarhajätteitä vie luontoon, eihän? Vaaranahan siinä on, että puutarhajätteen mukana kulkeutuu juuren paloja ja siemeniä uusille alueille. Yksi syy myös jättiputken leviämiseen on puutarhajätteen huolimaton käsittely. Tässä esimerkki kuva siitä, mitä voi tapahtua, kun puutarhajäte viedään luontoon.

jattiputki_estaa_metsan_kayttoa.JPG

Kuvan alueelle on viety puutarhajätettä, jossa on ollut jättiputken siemeniä ja tuloksena alueella kasvaa sankka jättiputkien metsä. Kuten kuvasta näkyy, niin jättiputki voi todellakin vaikeuttaa metsän käyttöä. Kuka haluaa ruveta raivaamaan tietänsä jättiputkiviidakon läpi... Ainakaan t-paidassa ja shortseissa ei tuosta kannata yrittää mennä.

Huomattavaa on, että eläimet eivät tunnista jättiputkea (ei tietysti kaikki ihmisetkään) ja jos tuossa jättiputkien seassa juoksentelee vaikkapa koira, niin kyllähän jättiputken kasvineste koirankin iholle joutuessa aiheuttaa palovamman kaltaisia oireita. Jättiputken kasvineste on siis valolle herkistävä ja iholle joutuessaan kasvineste yhteisvaikutuksena auringonvalon kanssa aiheuttaa oireet. Jättiputken torjunta onkin tärkeä asia ja erityisen tärkeää se on tehdä oikein, tehokkailla tavoilla ja hyvin suojautuneena! Nyt kevään lähentyessä tulen näyttämään kuvia siitä, miten jättiputken tunnistaa ja miten torjuntaa voi tehdä.

Ihan vielä ei ole huolta jättiputken polttamasta, vielä voi ihailla jättiputkia lumen keskellä.

Jattiputken_varren_uurteet_ja_kuopat_lumen_keskella_ovat_luonnon_taidetta.JPG

Olen ehkä hieman hassahtanut jättiputkiin, noihin ihanan kamaliin kasveihin! Jättiputken rungon uurteet ja kuopat ovat talvisessa maisemassa kuin elämä itse. Kauneus on katsojan silmissä!

2 kommenttia . Avainsanat: Jättiputki, kevät, aurinko, puutarhajäte, kasvineste, talvi

« Uudemmat kirjoitukset