Jättiputki ja muut haitalliset vieraslajit

Vieraskasvilajit puutarhassa ja vastuu ympäristöstä

Sunnuntai 23.10.2016 klo 18.24 - Miia Korhonen

Haitalliset vieraskasvilajit saapuvat uusille asuinalueilleen useimmiten koristekasveina puutarhoihin ja viheralueille. Tavallisesta puutarhakasvistakin voi tulla haitallinen, jos se päästetään leviämään istutusalueeltaan luontoon.

Luontoturva.fi_jattipoimulehti_yleinen_perenna_ja_tarkkailtava_vieraslaji.JPG

Esimerkiksi jättipoimulehti on suosittu puutarhan perenna, joka leviää helposti ja voi luontoon levitessään aiheuttaa ongelmia.

Haitallisiksi osoittautuneilla vieraskasvilajeilla on juuri niitä ominaisuuksia, joita puutarhankasveilta halutaan. Ne ovat kestäviä, hyvin leviäviä, kestävät Suomen ankaran talven, lyhyen kesän, tulevat toimeen karummassakin maaperässä ja tietysti ovat näyttävän näköisiä. Puutarhoissa halutaan kokeilla uusia kasveja, jotain erilaista. Ja hyvinhän sen ymmärtää, ihminen on utelias ja on mukava kokeilla uusia asioita. On hienoa saada jotain uutta puutarhaan ja nähdä, että saa uuden kasvin kasvamaan.

Tänä päivänä uusien kasvien hankkiminen on helppoa. Netistä saa tilattua mitä ihmeellisempiä kasveja. Matkoilla nähdään jokin todella ihana kasvi ja se halutaan myös omaan pihaan. Voi sitten kasvia katsellessa palata aina mielessään sille hienolle matkalle, josta kasvi on muistutuksena. Puutarhalehdissä ja ohjelmissa kerrotaan uutuuksista ja pian sen jälkeen niitä saa jo puutarhakaupoistakin ja taimistoilta ympäri Suomen. Ilmasto muuttuu ja yhä enemmän uusia lajeja tulee selviytymään Suomessakin. Niin asiat vain menevät, maailma muuttuu.

Kaikkien uusien kasvien, mahdollisuuksien ja innostuksen keskellä tulisi kuitenkin muistaa katsoa myös kauemmaksi kuin juuri siihen hetkeen. Pysähtyminen hetkeksi ja asioiden miettiminen on monessakin asiassa hyväksi, niin myös kasvien hankkimisessa.

Luontoturva.fi_komealupiini_on_tuotu_Suomeen_koristekasviksi.JPG

Komealupiini eli lupiini on tuotu Suomeen koristekasviksi. Istutusalueiltaan se on levinnyt luontoon ja onkin nykyään luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi.

Vastuu ympäristöstään olisi jokaisen tavallisen kotipuutarhurinkin muistettava. Kasvit tuovat iloa ja uudet hankitut kasvit puutarhassa tuovat erityistä iloa. Siinä vaiheessa, kun kasveja hankkii, on maltettava mielensä hetkeksi ja otettava selvää kasvista, jota on puutarhaansa tuomassa. Tärkeää on ainakin tietää miten kasvi leviää ja leviääkö se aggressiivisesti. Jos kasvin tiedoissa lukee: leviää voimakkaasti, kestää alasleikkuun ja tulee toimeen monenlaisessa ympäristössä niin kasvia istuttaessa on oltava erityisen tarkkana. Uusia kasveja voi toki istuttaa omaan pihaansa, kunhan ymmärtää kasvin ”metkut”.

Jos kasvilla on suuri siementuotanto ja siementen itämiskyky on suuri, on varauduttava ylimääräiseen työhön kasvin kanssa niin kauan kuin kasvi puutarhassa on. Siemenestä leviävän kasvin kukinnot täytyy poistaa ennen kuin siemenet kypsyvät tai jos kyseessä on pensas, esimerkiksi kurtturuusu tai terttuselja on kasvin marjat poistettava ennen kuin ne kypsyvät. Linnut levittävät monen kasvin siemeniä syömällä marjoja ja ulostamalla siemenet pitkänkin matkan päähän. Siemenestä leviäviä kasveja ei kannata istuttaa veden lähelle. Veden mukana siemenet voivat levitä pitkällekin.

Luontoturva.fi_jattipalsami_leviaa_veden_aarella.JPG

Jättipalsami on haitallinen vieraslaji, joka leviää erityisesti kosteilla paikoilla

Siemenestä leviävästä kasvista hyvänä (tai siis huonona) esimerkkinä on jättiputki. Jättiputki on tuotu Suomeen koristekasviksi komean kasvunsa ja hyvän menestymisensä takia. Kasvista innostuneet ihmiset ovat menneinä vuosina ostaneet jättiputken taimia niin paljon, että kaupoilla ja taimistoilla on ollut vaikeuksia toimittaa sitä. Kysyntä on siis parhaimpina jättiputkien vuosina ylittänyt tarjonnan. Toiset saivat jättiputkensa siemeninä ulkomaanmatkoiltaan ja toisille onnellisille tuttavat jakoivat tämän erityisen hienon ja näyttävän kasvin taimia. Melko pian kuitenkin havaittiin, että tämä mahtava jättiläinen onkin todellinen ongelma. Jättiputki tuottaa paljon siemeniä, siementen itävyys on todella hyvä ja siemenet säilyvät maassa itämiskykyisenä ainakin 10 vuotta. Ongelma oli siis taattu jos jättiputken pihalleen istutti. Lisäksi jättiputken kasvineste yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttaa palovammankaltaisia oireita, joille toiset ihmiset ovat herkempiä kuin toiset. Erityisen herkät ihmiset saavat jättiputken voimakkaasta hajustakin allergisia oireita.

Luontoturva.fi_Jattiputki_haitallinen_vieraslaji_leviaa_siemenesta.JPG

Jättiputki tuottaa suuren määrän siemeniä, joiden itämiskyky on hyvä

Kasvin kohdalla josta sanotaan että se leviää maavarren avulla, juurella, juurivesoilla, rönsyillä tai lähtee kasvuun juuren paloistakin on myös varauduttava ongelmiin. Tällaisia kasveja istuttaessa on varmistettava, että kasvi pysyy sille tarkoitetulla alueella. Kasvit joilla juuristo ylettyy syvälle ja levittäytyy sivusuunnassa voi leviämisen estää esimerkiksi juuriestematolla. Kasvien, joiden juuristo ei yllä syvälle ja jotka leviävät rönsyillä, kasvualustan voi rajata upottamalla maahan noin 40 cm korkean reunuksen. Osa reunuksesta jätetään maanpinnalle estämään kasvien rönsyjen leviämisen istutusalueen ulkopuolelle.

Esimerkkinä juurella leviävistä kasveista ovat japanin- ja jättitatar, etelänruttojuuri sekä viitapihlaja-angervo. Nämäkin kasvit voivat aiheuttaa merkittävää haittaa päästessään leviämään ympäristöön ja estäen muiden kasvien kasvun kookkaalla ja tiheällä kasvullaan.

Luontoturva.fi_ruttojuuri_leviaa_luontoonkin.JPG

Etelänruttojuuri leviää juuren avulla ja on haitallinen vieraslaji

Oli kasvin leviämistapa millainen hyvänsä on istutusalueita tarkkailtava ja poistettava kasvit, jotka ovat mahdollisesti päässeet alueensa ulkopuolelle. Erityisen tärkeää on puutarhajätteen oikein käsittely. Helposti leviäviä kasveja ei kannata laittaa kompostiin tuoreeltaan. Juuret täytyy ensin kuivattaa tai mädättää, jotta kasvi ei lähde kasvuun kompostissa. Useasti kotikompostorin lämpö ei riitä tuhoamaan juuria. Erityisen hankalasti torjuttavien lajien, kuten tattarien juurakot kannattaakin toimittaa alueensa jätekeskukseen.

Siemenestä leviävien kasvien kukintoja, marjoja tai siemenkotia ei myöskään kannata laittaa kompostiin sellaisenaan. Siemenet selviävät usein kompostissa itämiskykyisenä ja voivat siirtyä kompostimullan mukana uusille alueille. Esimerkiksi jättiputken kukinnot kannattaa polttaa jos siihen on mahdollisuus tai toimittaa ne alueensa jätekeskukseen. Mitään puutarhajätettä ei saa viedä luontoon, ei edes haravointijätettä!! Haravointijätteenkin mukana kulkeutuu helposti siemeniä ja juurenpalojakin uusille alueille, puhumattakaan lehtokotiloiden ja espanjansiruetanoiden munista.

Luontoturva.fi_viitapihlaja-angervo_paikallisesti_haitallinen_vieraslaji.JPG

Viitapihlaja-angervo on levinnyt metsäaukealle puutarhajätteen huolimattoman käsittelyn seurauksena ja estää metsän uudistumista

Kasvien leviämistavoista ja huomioon otettavista asioista täytyy saada tietoa jo puutarhamyymälöistä ja taimistoilta. Myös puutarhalehdet ja ohjelmat voisivat olla hyvänä esimerkkinä ja kertoa mitä on otettava huomioon kasveja istuttaessa, jotta vältytään vieraskasvilajien leviämiseltä luontoon. Jo kouluissa voisi jakaa tietoa vieraslajien mahdollisista haitoista ympäristössä. Tarvittaisiinkin monen tahon yhteistyötä, jotta vieraslajien mahdolliset haitat ymmärrettäisiin paremmin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vieraskasvilaji, puutarha, ympäristövastuu, tatar, jättiputki, terttuselja, viitapihlaja-angervo, ruttojuuri, jättipalsami, puutarhamyymälät, taimistot

Tatar leviää puutarhoista luontoon

Maanantai 10.10.2016 klo 17.28 - Miia Korhonen

Japanin- ja jättitatar sekä näiden risteymä hörtsätatar ovat luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi Suomessa ja ihan aiheesta. Isot tattaret ovat olleet suosittuja puutarhakasveja kookkaan kasvunsa ja voimakkaan leviämisensä vuoksi. Tässähän on käynyt niin kuin monilla muillakin haitallisilla vieraslajeilla, halutut ja toivotut ominaisuudet ovatkin muutaman vuoden päästä ongelma.

tattaren_tuntomerkit_.JPG

Tunnista tatar: kookkaat lehdet, puumainen varsi, korkeus 2 - 4 metriä

Esimerkiksi japanintatar leviää voimakkaasti juurensa avulla. Pihan perälle näkösuojaksi aikoinaan istutettu kookas tatar lähteekin nopeasti valtaamaan itselleen tilaa ja karkaa istutusalueensa ulkopuolelle. Kasvista innostunut istuttaja huomaakin äkkiä olevansa pulassa kun tatarta rupeaa pukkaamaan useiden metrien päästä kohdasta, jonne kasvi alun perin oli istutettu. Omalta tontilta tatar sitten lähtee oma aloitteisesti ilahduttamaan naapuriakin ja siitä sitä saakin sitten naapurin kanssa kovaäänistäkin puhetta aikaiseksi. Ymmärrettävästi naapuri ei ehkä ilahdu tästä valtaajakasvista. Erityisen hankala tilanne on jos tatar on istutettu vaikkapa mökille, lähelle ”villiä luontoa”. Mökillä käydään harvemmin ja tatar saa rauhassa levitä tontilta luontoon.

tattaren_juuri_.JPG

Tatar leviää juurella ja karkaa nopeasti istutusalueeltaan

Puutarhajätteen oikein käsittely on tärkeää ja siitä olen kirjoittanut monessakin blogissa, kuten kurtturuusujen yhteydessä. En siis saarnaa tässä kohtaa asiasta enempää :)

Jaa, että mitäs se tatarten leviäminen sitten haittaa, kasvihan se on ja luonnon monimuotoisuudesta hömpötetään jatkuvasti muutenkin? Tämän tyylisiä kysymyksiä olen pohtinut monenkin ihmisen kanssa ja ymmärrän kysymyksen. On ehkä vaikea ajatella jonkin kasvin olevan niin iso ongelma, että siitä kannattaa kohkata ja sitä torjua. Muttamutta… Luonnon monimuotoisuudellahan tarkoitetaan lajien runsautta ja elinympäristön moninaisuutta ja äkkiä ajateltunahan japanintatarkin sitä tuo. Näin tietysti onkin, mutta ongelma tuleekin siinä, että uudelle kasvupaikalle päästyään isot tattaret pystyvätkin leviämään niin voimakkaasti, että ne estävät muiden kasvien kasvun ja maisema yksipuolistuu. Jonkin lajin hallitsematon leviäminen keikuttaa luonnon tasapainoa ja vaikuttaa moniin asioihin. Jos japanintatar tai jokin muu haitallinen vieraslaji tukahduttaa alkuperäiset kasvit, niin myös niillä alkuperäisillä kasveilla viihtyvät hyönteiset ym. öttiäiset häviävät ja kun hyönteiset häviävät vaikuttaa se taas lintuihin ja muihin eläimiin. Jonkin alkuperäisen lajin häviäminen tai väheneminen vaikuttaa niin moneen asiaan, että kokonaisuutta ei tule aina ajateltuakaan.

tatar_leviaa_.JPG
Tataren kasvua keväällä. Tatar on kuvan paikassa valloittanut ison osan tontista ja karannut myös luontoon.

Tatarten leviäminen luontoon täytyy estää ja helpointa se on silloin kun ongelma ei ole vielä kasvanut järin suureksi. Kasvien torjunnassakin pätee sama asia kuin monessa muussakin, varhainen puuttuminen estää isommat ongelmat.

Tatar on hankala hävitettävä, koska uuteen kasvuun riittää juuren palanenkin. Juuristo on syvällä ja laajalla alueella, joten isojen kasvien kaivaminen pelkällä lapiolla on melkoisen työlästä. Apuun kannattaakin ottaa kone. Kaivamisessakin useasti tahtoo jäädä jokin juuren palanen ja aluetta täytyykin tarkkailla muutama vuosi vielä kaivamisen jälkeenkin. Jos tataren alkuja näkyy torjutulla alueella, niin on syytä tarttua lapioon ja kaivaa ne heti pois. Kaivetut tattaren juurakot voi toimittaa oman alueensa jätekeskukseen, missään tapauksessa niitä ei saa kipata luontoon! Myös peittämistä mustalla muovilla voi kokeilla, mutta peittämistä on varauduttava jatkamaan usean vuoden ajan.

tatar_estaa_nakyman_jarvelle.JPG

Kuvassa luontoon levinnyt jättitatar estää näkemän järvelle täysin

20 kommenttia . Avainsanat: tatar, jättitatar, japanintatar, haitallinen vieraslaji, puutarhajäte, luonnon monimuotoisuus, torjunta

Kurtturuusu, suositusta koristekasvista ongelmaksi

Keskiviikko 28.9.2016 klo 7.55 - Miia Korhonen

Kurtturuusu (Rosa rugosa) on varmasti kaikille tuttu näky. Kurtturuusua on käytetty paljon katujen ja teiden varsilla, koska se kestää hyvin tiesuolaa ja lumikuormaa. Myös kotipuutarhoihin kurtturuusua on istutettu paljon, kestävä kasvi kun on. Kestävyys ja leviämiskyky ovat usein toivottuja kasvin ominaisuuksia, kun niitä käytetään pihojen, puistojen ja teiden koristuksena. Ja tällaisista kasveista tuleekin sitten usein ongelmakasveja niiden levitessä hallitsemattomasti ympäristöön. Kurtturuusulle on käynyt juuri niin. Koillis-Aasiasta kotoisin oleva ja Suomeen koristekasviksi tuotu kurtturuusu leviää tehokkaasti juurivesoilla sekä siemenestä. Suuri siementuotanto takaa, että kasvi leviää laajallekin alueelle mm. lintujen mukana.

Kurtturuusu onkin nykyään luokiteltu erityisen haitalliseksi vieraslajiksi Suomessa. Erityisesti rannikon hiekkarannoilla se aiheuttaa isoja ongelmia vallaten tiiviillä kasvullaan helposti isoja alueita. Kurtturuusu tulee toimeen monenlaisessa kasvuympäristössä ja sitä näkeekin levinneenä tienpientareilla ja joutomailla Pohjois-Suomea myöden.

Luontoturva.fi_Kurtturuusu_leviaa_hiekalla.JPG

Kurtturuusun tunnistaa uurteisista syvän vihreän värisistä lehdistä, piikikkäästä varresta, jossa on usean eripituisia piikkejä tiheästi, kukka on vaaleanpunertava tai valkoinen, kiulukka on nauriin muotoinen.

Luontoturva.fi_tunnista_kurtturuusu_erityisen_haitallinen_vieraslaji.JPG

Tunnista kurtturuusu

Luontoturva.fi_kurtturuusu_valkoisena.JPG

Valitse perinteisen kurtturuusun tilalle lajike, joka ei tuota paljoa juurivesoja eikä siemeniä. Vähempi kiulukan tuotanto tietää vähemmän siemeniä ja riski levitä hallitsemattomasti on pienempi. Istuttaessa uusia kasveja ota selvää kasvin leviämistavoista ja rajaa kasvualusta. Jos kasvi leviää siemenestä poista siemenet ennen niiden kypsymistä. Huolehdi etteivät kasvit leviä istutusalueensa ulkopuolelle.

Kurtturuusun hävittäminen isoilta alueilta on melkoisen työlästä, kaivaminen on tehokasta, mutta alueelle tahtoo aina jäädä jokunen juurenkappale, josta lähtee taas uutta kasvua. Hävittämisessä täytyy ollakin sitkeä ja isojen juurakoiden kaivamisessa on konetyöt tarpeen.

Toimita ylös kaivetut juurakot oman alueesi jätekeskukseen. Puutarhajätettä kipataan useasti oman tontin ulkopuolelle ojan, pellon tai metsän reunoille tai autiotonteille. Useasti takana tuntuu olevan ajatus, että kyllähän kasvijätteen voi luontoon viedä, kun maatuvaahan se on. Niinpä, mutta kasvijätteen seassa siirretään myös siemeniä ja juurenkappaleita uusille alueille. Myös lehtokotilon ja espanjansiruetanan munat siirtyvät helposti puutarhajätteen mukana. Jos puutarhajäte on ongelma sinun tontillasi, on se sitä myös ojassa tai tienvarrellakin, ongelma vain siirretään jonkun toisen harteille. Jos omalla tontilla ei ole mahdollisuutta kompostoida puutarhajätettä niin jätekeskukset ottavat sitä vastaan ja useassa paikassa ilmaiseksi.

Luontoturva.fi_toivottaa_aurinkoista_ja_varikasta_syksya.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kurtturuusu, haitallien vieraslaji, ongelmakasvi, puutarhajäte, jätekeskus, torjunta, kaivaminen, lehtokotilo, espanjansiruetana

Espanjansiruetana, haitallinen vieraslaji

Perjantai 9.9.2016 klo 19.17 - Miia Korhonen

Yhä useammalle espanjansiruetana on tuttu näky Pohjois-Suomea myöten. Espanjansiruetana on alkujaan Länsi-Euroopasta, josta se on saapunut Suomeen puutarhatuotteiden mukana ja laji luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi Suomessa.

Haittaa tämä suursyömäri aiheuttaa erityisesti puutarhoissa ja viljelmillä syöden lähestulkoon kaikkia kasveja sekä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Espanjansiruetanan lima on todella sitkeää ja ikävä limavana jääkin paikkoihin, joissa se on kulkenut.

Espanjansiruetana täytyy tunnistaa, koska yhtä isokokoinen etana on meillä luontaisesti  esiintyvä ukkoetana, joka elelee pääasiassa metsissä, eikä esiinny suurina massoina. Ukkoetanasta ei ole viljelyksillä haittaa, eikä se ole haitallinen vieraslaji, joten älä hävitä ukkoetanaa!

Otin pari kuvaa ja yritän kuvien kautta havainnollistaa espanjansiruetanan ja ukkoetanan erot.

Espanjansiruetana

Luontoturva.fi_tunnista_espanjansiruetana.png

Espanjansiruetanaa esiintyy massoittain puutarhoissa, puistoissa, viljelyksillä. Se leviää erityisesti maansiirtojen, maa-aineksen, kasvien ja puutarhajätteen mukana. Alueella, jossa on paljon espanjansiruetanoita, niitä näkyy myös kävelyteillä ja poluilla.

Espanjansiruetanan yleisin väritys on likaisen punaruskea, mutta väri voi vaihdella punertavasta melkein mustaan. Jos mietit onko löytämäsi mötkylä espanjansiruetana, katso hengitysaukon sijainti. Espanjansiruetanalla hengitysaukko sijaitsee kilven etupäässä. Hengitysaukko on ainoastaan etanan oikealla puolella. Jalan reunassa on tummia pystyviivoja. Hännän pää on pyöreähkö. Kooltaan espanjansiruetana on täysikasvuisena reilut 10 cm ja paksuudeltaan noin peukalon paksuinen. Erityisesti sateen jälkeen näitä möhkäleitä näkee massoittain paikoissa joihin ne ovat päässeet pesiytymään.

Ukkoetana

Luontoturva.fi_tunnista_ukkoetana.JPG

Ukkoetana elää useimmiten metsissä syöden sieniä ja lahoavaa kasviainesta. Joskus harvemmin sitä voi nähdä erityisesti sammaloituneissa pihoissa.

Ukkoetana on harjaetana ja sillä onkin selässä selvästi näkyvä pitkittäinen harjas ja tyypillisesti tummat kylkijuovat, jotka voivat olla katkollisia, kuten kuvan yksilöllä. Muuten väritys voi vaihdella mustan, harmaan ja ruskean eri sävyissä. Hengitysaukko sijaitsee kilven takaosassa, oikealla puolella. Hännän pää on melko terävä. Kooltaan ukkoetana on samaa luokkaa kuin espanjansiruetana eli reilut 10 cm.

Jos lajitunnistuksen jälkeen päädyit siihen, että löytösi on espanjansiruetana niin silloin hävittäminen on tarpeen. Espanjansiruetana täytyy hävittää mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, ilman tarpeetonta kärsimystä. Esimerkiksi kiehuvaan veteen tiputtaminen tappaa espanjansiruetanan nopeasti. Espanjansiruetanoita ei kannata käsitellä paljain käsin, sillä niiden limassa on listeria bakteeria.

Parasta aikaa espanjansiruetanan bongaukseen on aikainen aamu sateen jälkeen. Keväällä torjuntaan on parasta valmistautua toukokuussa. Kun lämpöä on riittävästi lähtevät espanjansiruetanat etsimään ruokaa ja valmistautuvat munimaan ensimmäisen satsin. Munia tulee keväästä syksyyn asti. Välttämättä espanjansiruetana ei tarvitse paria lisääntyäkseen, mutta useasti ne kuitenkin parittelevat.

espanjansiruetanoita.JPG

Kuvassa kipollinen espanjansiruetanoita. Huomaa etanoiden väritys, osa on melko tummia ja osa punertavia.

Syksy on myös hyvää aikaa vähentää tuholaiskantaa. Syksyn sateet saavat myös espanjansiruetanat liikkeelle ja munimaan. Kerääminen on tehokas ja välttämätön torjuntakeino. Ympäristön kasvusto kannattaa pitää lyhyenä ja varmistaa että maahan ei ole jäänyt lautoja, muovia ym. minkä alla etanat voivat piileskellä. Espanjansiruetana ei kestä kuivuutta ja tätä kannattaa hyödyntää torjunnassa. Kannattaa myös miettiä mistä tuo puutarhaansa kasveja ja maa-ainesta, näiden mukana myös espanjansiruetanan munat ja myös aikuiset etanat päätyvät uusiin paikkoihin. Älä vie puutarhajätettä luontoon! Espanjansiruetana ja myös monet muut haitalliset vieraslajit leviävät erityisesti puutarhajätteen mukana.

Espanjansiruetanasta ja lehtokotilosta kirjoittelin lisää Nekon blogiin. Siellä on mm. vinkkejä aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen ja torjuntaan.

Espanjansiruetanan hävittämiseen tarvitaan ympäristöstään välittäviä ihmisiä ja talkoilla saadaankin hyviä tuloksia aikaan. Talkoilla siis espanjansiruetanoidenkin kimppuun!

7 kommenttia . Avainsanat: espanjansiruetana, ukkoetana, haitallinen vieraslaji, torjunta, tunnistaminen, etana, puutarhajäte

Jättipalsami leviää siemenestä

Sunnuntai 21.8.2016 klo 14.57 - Miia Korhonen

Jättipalsami leviää siemenestä ja nyt voikin kuulla iloista poksuntaa, kun jättipalsami ampuu siemeniään monen metrin päähän. Jättipalsami on päätynyt Suomeen niin kuin moni muukin haitallinen vieraslaji, puutarhakasvina. Puutarhoista jättipalsami on levinnyt luontoon ja sitä tavataankin melkeinpä koko Suomessa. Palsamin kukkahan on kaunis, mutta ongelmana on, että se leviää hyvin nopeasti luonnossa ja muodostaa tiheitä kasvustoja joissa ei muut kasvit sitten pääsekään kasvamaan. Myös kotilot pitävät jättipalsamien valtaamista alueista, siellä piisaa syötävää ja suojaa niille.

Jattipalsami_leviaa_siemenesta.JPG

Jättipalsamin siemenkodat

Jättipalsamin siemen ei muodosta maahan siemenpankkia samalla lailla kuin esimerkiksi jättiputki, jonka siemen säilyy maassa itämiskykyisenä kymmenkunta vuotta. Jättipalsamin saisi siis hävitettyä jo parissa vuodessa sitkeällä kitkennällä. Ongelmalliseksi asian tekee se, että jättipalsami leviää nopeasti ja valtaa isoja alueita. Kitkeminen monen hehtaarin alueelta on iso urakka.  Myös niittoa voisi käyttää torjuntakeinona. Niitossa hankaluutena on, että katkaistu jättipalsami tekee helposti myös uutta kasvua varren tyngästä ja niitto täytyykin tehdä muutaman kerran kesässä ja tarkkailla niitettyä aluetta, että kasvi ei pääse kukkimaan ja siementämään. Kitkeminenkin täytyisi tehdä pari kertaa kesän aikana ja kitkettyäkin aluetta tarkkailla. Alueilla joissa jättipalsamia kasvaa runsaasti pitäisi saada ihmisiä innostumaan talkoista! Porukalla jättipalsamista pääsisi kyllä eroon. Monessa kaupungissa ja kunnassa järjestetäänkin palsamitalkoita, joihin voi kaikki kynnelle kykenevät osallistua.

katkaistu_jattipalsami_tekee_uutta_kukintoa.JPG

Jättipalsami voi tehdä nivelkohdistaan uutta kasvua, jos kasvi katkaistaan liian ylhäältä

Alueilla joilla jättipalsami jo ampuu siemeniään, on torjunta jo myöhässä sille vuodelle. Nyt tehtävä niitto tai kitkentä saa aikaan sen, että siemenet leviävät helposti vieläkin laajemmalle alueelle. Siementämään valmiiden jättipalsamien seassa kävelijä saa päälleen siemensateen ja sen jälkeen saa siemeniä kaivella sekä saappaista että hiuksista. Kokemusta on… Jouduin kahlaamaan jättipalsamien meren läpi jättiputkien luo ja palsamin siemeniä oli korvassakin. Tuntui että kypärä ja suojalasit olisivat olleet tarpeen jättipalsamin siementulituksessa :) Hyvää tarkoittava palsamin kitkijä siis helposti levittää mukanaan siemeniä uusille alueille, jos kasvia rupeaa hävittämään väärään aikaan.

Jattipalsamin_kukka_ja_siemenia.JPG

Jättipalsamin kukka ja siemeniä

Jättipalsamin kitkeminen olisikin hyvä tehdä jo ennen kuin kasvi kukkii tai ainakin hyvissä ajoin ennen kuin siemenet kehittyvät ja ponkaisevat maailmaan. Ei jättipalsamia turhaa sanota paukkukasviksi!

1 kommentti . Avainsanat: jättipalsami, torjunta, paukkukasvi, vieraslaji, haitallinen vieraslaji, kotilo, siemen, kitkentä, niitto, jättiputki

Jättiputkella kukintojen poisto torjuntakeinona

Maanantai 8.8.2016 klo 22.05 - Miia Korhonen

Kaukasianjättiputki kuolee kerran kukittuaan, joten kukintojen poistoa voi käyttää torjuntakeinona. Kukintojen poistossa ajankohta on tärkeä tietää. Liian aikaisin poistettaessa jättiputki tekee uuden kukinnon ja jos kukinnot poistaa liian myöhään ovat siemenet jo varisseet maahan. Huomattavaa on, että samalla alueellakin olevat jättiputket kukkivat eri tahtiin. Tästä esimerkkinä otin kuvia ja videon pätkän Lahdesta, jättiputkien torjuntaan keskittyvältä koekentältä.

Useasti ihmisillä on uskomus, että jos jättiputken katkaisee maanrajasta ei uutta kasvua tai kukintoa tulisi. Tämähän on väärä luulo. Kaukasianjättiputki kyllä kuolee kukinnan jälkeen, mutta jos kukinto poistetaan liian aikaisin on kasvilla vielä voimaa tehdä uusi kukinto. Niitto yksistään ei siis ole torjuntakeinona tehokas.

oikeaan_aikaan_katkaistu_jattiputki_ei_tee_uutta_kukintoa_2.JPGTässä kuvassa kukkiva jättiputki, jonka edessä on lapio, on valmis kukintojen poistoon. Merkkinä siitä on, että kukinto on menettänyt parhaimman valkoisen loistonsa ja kukat ovat ruvenneet ruskettumaan. Osaan kukintoa on jo muodostunut siemeniäkin.

Jattiputken_kukinto.JPGKukinnon koosta saa jonkinlaisen käsityksen kun vertaa sitä lapioon... Kuvasta näkyy, että kukintoon on jo muodostunut siemeniä ja tässä vaiheessa ei kasvilla ole enää voimaa tehdä uutta kukintoa. Katkaisin jättiputken läheltä maanrajaa ja siinä ei riittänyt isojen oksasaksien terien väli. Kukkivan jättiputken varsi on helposti 10 cm halkaisijaltaan.

oikeaan_aikaan_katkaistu_jattiputki_ei_tee_uutta_kukintoa.JPGUutta kasvua ei ole tullut oikeaan aikaan katkaistusta jättiputkesta. Kuvassa katkaistun kasvin ympärillä näkyvä vihreä kasvu on uusia siementaimia, joita nousee alueella vielä monta vuotta. Alueella on ollut vuosia kukkivia jättiputkia joiden siemenet ovat päässeet maahan ja maahan on muodostunut siemenpankki.

Liian_aikaisin_katkaistu_jattiputki_tekee_uuden_kukinnon2.JPGVäärään aikaan katkaistu kukkiva jättiputki tekee uuden kukinnon. Uusia kukintoja voi olla vaikea huomata, koska ne voivat olla hyvinkin matalia. Tässä kuvassa oleva jättiputki on katkaistu samaan aikaan kuin ensimmäisissä kuvissa ollut jättiputki, mutta kukinnot kehittyvät eri aikaan ja ne myös täytyy poistaa eri aikaan.

Kotilot tuntuvat pitävän jättiputkista, varsinkin jos lehden katkaisee ja jättää sen maahan on lauma kotiloita pian sen kimpussa. Kotiloiden käsittelyn jälkeen ei isostakaan lehdestä ole jäljellä kuin ranka, alueilla joissa kotiloita on paljon. Toisaalta katkaistu jättiputki, jonka varteen sisälle on satanut vettä, toimii kotilon pyydyksenäkin.

kotilot_jattiputken_varren_sisalla.JPG
Kuvassa valmista kotilosoppaa jättiputken varresta nautittuna...

Ja jättiputkea käsitellessä muistakaa suojavarustus! Poistetut kukinnot voi laittaa jätesäkkiin ja toimittaa oman alueensa jätekeskukseen. Poistettuja kukintoja ei saa jättää maahan, koska kukinnot kehittyvät vielä irtileikattunakin.

Kukkivan jättiputken koosta saa jonkinlaisen käsityksen tästä videosta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, kukinto, kukintojen katkaisu, torjunta, torjuntakeino, Lahti

Erota jättiputki ja karhunputki toisistaan

Maanantai 25.7.2016 klo 17.56 - Miia Korhonen

Monella tuppaa menemään jättiputki ja karhunputki sekaisin ja jos erot eivät ole selvillä niin tulee sitten hävitettyä vahingossa karhunputketkin ja se on harmillista, sillä karhunputki ei ole haitallinen vieraskasvilaji.

Sekaannusta aiheuttaa se, että molemmat kukkivat samaan aikaan ja karhunputkikin voi olla melkoisen kookas, yli parikin metriä korkea. Esittelenkin tässä kuvien kera jättiputken ja karhunputken erot, jotka ovat melkoisen selkeät, kun kuvat ovat rinnakkain. Kuvissa on kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) sekä karhunputki (Angelica sylvestris).

Ensin voi etsiä eroavaisuuksia lehdistä.

vertaa_karhunputken_ja_jattiputken_lehdet.JPG

Vanhemman jättiputken lehti on jopa pari metriä pitkä ja saman verran leveä. Lehti on liuskoittunut ja terävän sahalaitainen ja näyttääkin jo jotenkin ilkeältä. Ei tee mieli mennä koskemaan. Jättiputken lehdet ovat suuret ja peittävät.

jattiputken_lehti_1.JPG

Karhunputken lehti on selvästi erilainen ja kooltaan pienempi.

karhunputken_lehti2.JPG

karhunputken_lehti_1.JPG

Seuraavaksi eroavaisuuksia varressa. Jättiputken varsi on punertavan laikukas ja karvainen. Karhunputken varsi on sileä ja vihreän sinertävä. Varressa voi olla myös hieman punertavaa sävyä. Jättiputken varsi on myös selvästi paksumpi. Voikin ajatella, että kukkivan jättiputken varsi on ranteen paksuinen ja karhunputkella peukalon paksuinen. Varsi on hyvä tuntomerkki, jos miettii kumpi kasvi on kyseessä.

Jattiputken_varsi_1.JPG


karhunputken_varsi_1.JPG

Kokonsa puolesta jättiputki ja karhunputki eroavat selvästi toisistaan. Karhunputki on useimmiten alle 2 m korkea, kun taas jättiputki voi olla hyvinkin 4 m korkea. Kokoeroa on havainnollistettu tässä lapion kanssa. Vertaa kokoa lapion kokoon.

jattiputki_ja_lapio_1.JPG

karhunputki_ja_lapio.JPG

Jättiputki on joka suhteessa isompi ja vankempi kuin karhunputki. Kun on kerran nähnyt kukkivan jättiputken ei sitä enää sekoita karhunputkeen. Juuri nyt voikin bongata runsaasti karhunputkia tienpientareilta, se kasvaa yleisenä melkein koko Suomessa. Ihan pohjoisessa harvemmin.

Luonnon kasveja ja eläimiä voi tunnistaa sivustolla www.luontoportti.fi, jossa on todella hyvä tunnistustyökalu. Siellä voi kukkiakin tunnistaa pelkän värin perusteella.

Tässä vielä kuva kukkivasta karhunputkesta tienlaidassa.

karhunputki_pellon_laidalla.JPG

Toivottavasti nämä kuvat selventävät jättiputken ja karhunputken eroja. Varsi on melkoisen hyvä tuntomerkki. Nyt vaan bongaamaan ympäristön kasveja ja eläimiä!

       

30 kommenttia . Avainsanat: jättiputki, karhunputki, kukinta, haitallinen vieraslaji, luontoportti, tunnista, Heracleum mantegazzianum, Angelica sylvestris

Jättiputkien torjuntaa heinäkuussa

Keskiviikko 13.7.2016 klo 20.55 - Miia Korhonen

Uusia jättiputkien siementaimia putkahtelee esiin vielä pitkälle syksyyn. Tänäänkin kitkin käsin kasoittain jättiputken siementaimia alueelta, joka on todella märkää. Taimet lähtivät hyvin juurineen irti, kun vähän ravisti ja nykäisi. Alue jossa työskentelin oli Lahti Aquan vedenottamo, josta kirjoittelin jo aikaisemminkin. Alueella jättiputken torjunta tehdään mekaanisesti eli kitkemällä, kaivamalla ja Nekon pyöräharalla, joka on uusi kokeiluväline jättiputkien torjunnassa. Pyörähara tuntuukin toimivan hyvin. Haraan sillä noin kolmen viikon välein ja joka kerran jälkeen uusia siementaimia on tullut vähemmän.

Joka paikkaan pyöräharalla ei pääse ja pienet siementaimet alueelta kitkinkin käsin. Kitkeminen oli helppoa, kun ei tarvinnut lapiotakaan käyttää, sen kuin vain veti taimia ylös. Ensi vuonna alue olisi ollut hyvin toisen näköinen ja jättiputket eivät olisi enää niin vaan irti lähteneetkään. Tärkeää on siis tietää alueet missä on ollut kukkivaa jättiputkea, jotta tietää aluetta tarkkailla. Edellisenä kesänä kukkineen jättiputken siementaimia lähtee kasvuun seuraavana kesänä ja ne on hyvä opetella tunnistamaan ja torjumaan. Kannattaa myös opetella tunnistamaan kukkinut jättiputki talviasussakin!

 Jattiputken_torjuntaa_kitkemalla.JPG

Jättiputken siementaimia

Jättiputken kukintaa olen päässyt ihastelemaan ja vihastelemaan… Niin komea kukinto, mutta niin haitallinen! Suuressa koossa on tietysti se hyvä puoli, että kukkivan jättiputken näkee jo kaukaa eikä se piiloudu edes maitohorsman sekaan vaikka horsmakin kasvaa helposti reilut 1,5 metriä korkeaksi. Tänään juuri bongasin jättiputken, joka yritti piilotella horsmapellossa. Katkaisin kukinnot, laitoin ne jätesäkkiin ja toimitan kukinnot jätekeskukseen. Pätkin jättiputken varren ja lehdet pienemmiksi ja kaivoin juurakon ylös. Se hyvä puoli viime päivien rankkasateista on, että maa oli todella märkää ja kaivaminen helppoa. Pätkin juurakon lapiolla pieniksi paloiksi ja toimitan senkin jätekeskukseen. Tällä hetkellä tehtävässä torjunnassa hankaluutena ovat muut kasvit, jotka estävät jättiputkia näkymästä paitsi tietysti kukkivat yksilöt erottaa kyllä. Niin ja tietysti jättiputkea käsitellessä on suojauduttava kunnolla. Kasvineste iholle joutuessaan yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttaa palovamman kaltaisia oireita, joten kasvinestettä ei kannata iholle päästää!

jattiputki_piilosilla_Luontoturva.fi.JPG

Jättiputki piilosilla horsmapellossa

Jättiputken kukinnoissa käy aikamoinen kuhina, kun kaikenmaailman pörriäiset niissä vierailee. Vihaista pörinää voikin olla tiedossa, kun tipauttaa kukinnon maahan, jossa on parhaimmillaan kymmeniä vierailijoita.

jattiputken_kukinnolla_kay_kuhina.JPG

Jättiputken kukinnoissa käy kuhina

Päivät kun ulkona liikuskelee niin näkee kaikanlaista. Tänä vuonna kirvoja tuntuu olevan paljon ja sehän tietää leppäkertuille ruokaa. Karhunputkessa näkyikin olevan leppäkerttuja, jotka taisivat tulla siihen kirvojen houkuttelmana. Jossain päin maailmaa leppäkerttuja pidetään onnen tuojina tai niiden uskotaan ennustavan hyvää säätä. Tänäänkin näin niin paljon leppäkerttuja, että pitäisi onnea ja hyvää keliä olla tiedossa ja paljon! Katsotaan pitääkö paikkansa :)

Karhunputkella_leppakertut_Luontoturva.fi.JPG
Leppäkertut auttavat puutarhassakin saamaan kirvat kuriin


Onnekasta kesää ja hyviä kelejä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, torjunta, siementaimi, pyörähara, Neko, karhunputki, leppäkerttu, kukinto, jättiputki kukkii, Lahti Aqua

Jättiputkien ja muiden haitallisten vieraskasvilajien kukinta

Torstai 30.6.2016 klo 9.21 - Miia Korhonen

Jättiputkien kukinta-aika on käsillä ja jos haluaa käyttää kukintojen poistoa torjuntakeinona on nyt oltava tarkkana. Tässä vaiheessa jos jättiputken katkaisee, se tekee nopeasti uuden kukinnon. Ei auta vaikka sen katkaisisi maata myöden, uutta kukkaa pukkaa. Tosin kukinto on pienempi ja tulee matalampaan varteen, mutta yhtä kaikki, siemeniä tulee paljon ja jos siemenet pääsevät maahan niin seuraavat kymmenen vuotta saa varautua tarkkailemaan ja torjumaan. Yhdessä kasvissa on kymmeniä tuhansia siemeniä eli melkomoinen harmi tulossa kukinnan myötä. Siementen maahan pääsy kannattaa siis estää!

jattiputki_aloittaa_kukinnan.JPG

Jättiputken kukinta alkaa kesä - heinäkuun vaihteessa

Kuvassa olevan jättiputken korkeus on tällä hetkellä noin 2,3 metriä ja korkeutta tulee vielä reilusti lisää. Varsi on tyvestään reilusti paksumpi kuin ranteeni. Kuvasta näkyy hyvin yksi jättiputken tuntomerkeistä eli punertavan laikukas ja karvainen paksu varsi.

Jättiputki on kieltämättä näyttävä ja Suomen oloissa varsin poikkeuksellinen kasvi ja sen takia se onkin Suomeen puutarhojen koristeeksi tuotu. Harmillista vain, että silloin ei ole ollut tarpeeksi tietoa haitoista, joita tämä jättiläinen aiheuttaa. Uusia kasveja puutarhaan istuttaessa onkin hyvä aina pysähtyä miettimään ja tutustua kasviin tarkemmin, näin netti aikaan tietoa kasveista on hyvin saatavilla.

Jättiputken siementaimia kehittyy koko kasvukauden ajan eli torjuttavia alueita kannattaa tarkkailla keväästä pitkälle syksyyn.

jattiputken_siementaimi.JPG

Tämä heleän vihreä kaunokainen on jättiputken siementaimi, joka on kuvattu Lahdessa metsästä. Jättiputkien siemenet voivat kulkeutua emokasvista kauemmaksikin ja yllättävissä paikoissa voi törmätä jättiputkiin. Tästä yksinäisestä yksilöstä olisi kolmen vuoden päästä tullut kymmeniä tuhansia uusia jättiputkia, kun kasvi olisi lähtenyt kukkimaan. Kyseessä on siis kaukasianjättiputki, joka kukkii useimmiten kolmantena elinvuotenaan ja kuolee kukinnan jälkeen.

Myös muita Suomessa haitallisiksi luokiteltuja vieraskasvilajeja kukkii nyt. Esimerkkinä jättipalsami, jota myös paukkukasviksi sanotaan. Se kun ampuu kypsät siemenet ympäristöönsä monen metrin päähän.

jattipalsami_on_aloittanut_kukinnan.JPG

Jättipalsami valtaa nopeasti alaa ja tukahduttaa tiiviillä kasvullaan muut kasvit. Erityisesti se viihtyy kosteilla kasvupaikoilla, joissa se voi kasvaa kolmekin metriä korkeaksi. Jättipalsami olisi helppo kitkeä pois, sen juuret ovat pienet ja maahan ei muodostu siemenpankkia, toisin kuin jättiputkella tai lupiinilla. Eli jos jättipalsamia jaksaisi kitkeä niin siitä pääsisi eroon kyllä. Hankaluutena on, että jättipalsami leviää nopeasti ja useamman hehtaarin käsin kitkeminen on melkoinen työ. Siemenestä leviävänä kasvina jättipalsaminkin siementen pääsy maahan täytyy estää, jotta kasvista pääsee eroon. Ja kaikessa torjunnassa on muistettava, että kasvijätettä ei saa viedä luontoon!! Erityisesti haitallisten vieraskasvilajien kasvijätteen hävittämisessä täytyy olla huolellinen. Oman alueen jätekeskukset ottavat vastaan kasvijätettä ja antavat neuvoja hävittämiseen.

jattipalsamilla_on_pienet_juuret.JPG

Jättipalsamilla on pienet juuret ja se onkin helppo kitkeä pois käsin

Komealupiini on myöskin ongelmallinen kasvi Suomessa vaikka moni pitääkin sen nimensä mukaisesta, komeasta kukinnasta. Lupiini leviää siemenestä ja siemen muodostaa maahan siemenpankin, jossa se voi elää kymmeniä vuosia itämiskykyisenä. Torjunnassa tärkeää onkin estää siementen maahan pääsy. Lupiinin kukinta rupeaa olemaan ohi ja siemenpalot ovat muodostuneet, viimeistään nyt on kiire poistaa kukinnot ja kehittyneet siemenpalot! Yksittäiset kasvit kannattaa kaivaa pois.

Lupiini_haitallinen_vieraslaji.JPG

Kasvien, jotka leviävät siemenestä, leikattuja kukintoja ei kannata kerätä kasaan tontin nurkalle, koska siemenet voivat kehittyä irti leikattunakin ja päästä leviämään. Kukinnot voi kerätä jätesäkkeihin ja mädättää, polttaa (jos se on alueella sallittua), pienet määrät voi hävittää sekajätteen joukossa tai toimittaa jätekeskukseen, josta saa muutenkin ohjeita kasvijätteen hävittämiseen.

Yksi keino lupiinin siementen leviämisen estämiseen on kerätä kukinnot kodin kaunistukseksi maljakkoon!

Lupiinin_siementen_leviamisen_voi_estaa_keraamalla_kukinnot_maljakkoon.JPG

Kaunista kesää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, lupiini, jättipalsami, kukinta, siemen, leviäminen, torjunta, vieraslaji, haittakasvi

Jättiputkien kuulumiset

Torstai 16.6.2016 klo 18.14 - Miia Korhonen

Kevät meni hujauksessa ja juhannus on jo ovella. Keväällä jäi harmittavan vähän aikaa keksiä ja kokeilla uusia menetelmiä jättiputken torjuntaan. Nythän jättiputketkin ovat hujahtaneet pituutta ja tänä vuonna kukkivat ovat jo melkein pari metriä korkeita. Jättiputken kukintahan alkaa kesä - heinäkuun vaihteessa elikkäs kohta saa ihastella (tai vihastella) jättimäisiä kukintoja.

Jättiputkien koealueella Lahdessa kokeilemani siementaimien peittäminen tiivistetyllä multakerroksella osoitti sen, että siementaimienkin kasvuvoima on valtava ja taimet kasvoivat multakerroksen läpi noin parissa viikossa. Minkä paksuinen maakerros estää jättiputken kasvun täytyisi vielä selvittää.

Kokeilen myös erilaisia peitteitä jättiputkelle. Viime keväänä alueella on peitetty jättiputkia kestopeitteellä ja Ökolys katekankaalla. Peitteet ovat estäneet hyvin jättiputken kasvun. Lisäksi koemielessä peitin jättiputkia kirkkaalla muovilla ja Biocovers, maatuvalla katekankaalla. Aikaisin keväällä olisi paras aika peittää jättiputket, silloin ei tarvitse niittää kasvustoa matalaksi. Kokeilujen aloitus kuitenkin venyi, joten ensimmäinen homma oli niittää jättiputken kasvustot. Niitetty jättiputki kasvaa nopeasti takaisin.

Niittaessa_taytyy_suojautua.JPG

Niittoa ei tehdä siimaamalla tai raivurilla, koska niitä käyttäessä kasvinestettä roiskuu ympäriinsä. Viikatettakin käytettäessä täytyy suojautua, ettei kasvinestettä pääse iholle. Jos kasvinestettä joutuu iholle, niin iho täytyy huuhdella pikaisesti vedellä. Tästä syystä minulla on aina autossa ja myös repussa vettä mukana. Vaikka kuinka varoo ja tietää jättiputken vaarat, niin silti voi sattua vahinko. Parasta varautua ennakkoon.

Niiton jälkeen voi peittää alueen. Myös terävät kivet, oksat ym. kannattaa poistaa, jotta ne eivät riko peitettä. Jättiputkihan löytää tiensä ulos peitteen alta pienestäkin raosta.

peittamista_eri_materiaaleilla.JPG

Läpinäkyvällä muovilla peitetty alue

Viime vuonna keväällä peitetyn alueen alta ei löytynyt syksyllä muuta kuin Saku-sammakko ja kotiloita.

kesan_peitettyna_ollut_alue.JPG

Kotilot hyötyvät jättiputkesta, koska siinähän riittää syömistä. Kotiloita ei tunnu haittaavan jättiputken kasvineste.

Kotilo_jattiputken_lehdella.JPG

Kuvasta näkee hyvin jättiputken lehden reunan, joka on voimakkaan sahalaitainen ja liuskoittunut. Olen kuullut sanottavan, että jättiputken lehti näyttääkin jo vihaiselta ja tämähän pitää paikkansa. Ei tee mieli koskea. Otan kesän mittaan paljon kuvia ja yritän koostaa myös kuvista jonkinlaista posteria tai näyttelyä, jossa näytetään Suomessa luontaisesti esiintyvien putkilokasvien ero jättiputkeen verrattuna. Useasti on kysytty, miten jättiputken erottaa koiran- tai karhunputkesta. Erohan on selvä kun sen kuvilla havainnollistaa. Myös muista haitallisista vieraskasvilajeista kerään kuvasarjoja ja rakentelen niistä valokuvanäyttelyitä.

jattiputkien_perhe.JPG

Jättiputkien perhe

Tässä kuvassa näkyy hyvin jättiputkien kasvu. Pienet siementaimet kasvaa ensimmäisenä vuotenaan isompien lehtien alla turvassa. Seuraava kerros on toisen vuoden kasvua ja kaikkein korkeimpana kasvaa kukkimaan lähtevät kasvit.

Jättiputket aloittavat tosiaan kukinnan pian ja siementen kypsyminen ja maahan pääsy täytyy estää. Kukintojen poiston ajankohdan tärkeydestä kirjoittelen kuvien kera vielä myöhemmin. 

Jättiputketonta kesää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, torjunta, peittäminen, niitto, kukinta

Lapiolla ja pyöräharalla jättiputkea vastaan vedenottamolla

Sunnuntai 29.5.2016 klo 15.19 - Miia Korhonen

Nyt rupeaa näkemään jo untakin jättiputkista! Jättiputket kasvavat nyt kiivaasti ja torjuntaa onkin saanut tehdä urakalla. On ollut hienoa huomata, että ihmiset ovat tiedostaneet jättiputkien haitallisuuden ja vuoden vaihteessa voimaan tullut kansallinen vieraslajilaki tuo tietysti pontta torjuntaan.

Yhtenä hienona esimerkkinä tahosta, joka on ottanut jättiputkien torjunnan tosissaan on Lahti Aqua. Yhdelle vedenottamon alueelle on päässyt jättiputki leviämään ja sitä nyt torjun useaan kertaan kesän aikana. Torjunta tehdään mekaanisesti elikkäs kaivamalla lapiolla. Kyllä on kunto kohillaan syksyllä, kun kesän on heilunut lapion varressa :)

Vedenottamolla oli päässyt kukkimaan useita jättiputkia, joten maassa on siemenpankki ja uusia jättiputkien taimia luvassa vielä monta vuotta eteenpäin.

Ensimmäinen homma alueella oli kaivaa kaikki näkyvissä olevat jättiputket pois. Hyvä juttu tässä oli se, että homman pääsi aloittamaan toukokuun alkupuolella, jolloin vanhemmat jättiputket olivat vielä matalia ja maa oli kosteaa, se helpotti kaivamista.

isojen_jattiputkien_kaivamista_toukokuun_alussa.JPG

Kaivaminen on helpompaa jättiputken ollessa matalaa ja maan kosteaa

Ensimmäisellä käyntikerralla alueella kaivoin parisataa jättiputkea pois. Vanhempi kasvusto nousee keväällä ensimmäisenä, joten työhön on hyvä päästä ajoissa. Vedenottamon alue on jättiputkelle ihanteellinen paikka, kosteaa ja ravinteikasta. Tuollaisella paikalla jättiputki lähteekin aikaisin kasvuun ja kasvaa hurjaa vauhtia.

toukokuun_alkupuolella_jattiputki_jo_metrin_korkuinen.JPG

Toukokuun alkupuolella jättiputki voi olla jo metrin korkea

Kun vanhempi jättiputkien kasvusto on saatu kaivettua pois niin jatkossa parin viikon välein käydään poistamassa uudet siementaimet. Siementaimia voi olla noin 2000 kpl neliöllä ja olenkin miettinyt parasta konstia niiden poistamiseen. Päätin kokeilla siementaimiin Nekon pyöräharaa. Omat kukkapenkkien reunat pidän pyöräharalla puhtaana rikoista ja vihannesmaalla vekotin on rivinvälien harauksessa oiva peli, joten miksi se ei sopisi jättiputkien siementaimillekin? Myös hautausmailla ja puistoissa pyöräharalla voi pitää käytävät puhtaina rikkaruohoista. Joten tuumasta toimeen!

Nekon_pyoroharalla_jattiputken_torjuntaan.JPG

Nekon pyöräharalla jättiputken siementaimien kimppuun

Pyöräharan terä katkaisee jättiputken siementaimen juuren noin viiden sentin syvyydestä. Katsotaan miten monta kertaa täytyy harata, jotta kasvu pysyy kurissa. Parin viikon välein käyn työntelemässä vedenottamolla pyöräharaa. Isommat jättiputket kaivan lapiolla pois. Maassa on siis runsas jättiputken siementen siemenpankki, joten vielä useana vuotena täytyy torjuntaa tehdä.

Jattiputkien_siementaimet__Nekon_pyoroharan_jaljilta.JPG

Pyöräharalla käsitelty alue, jossa kasvaa jättiputken siementaimia

Pyöräharalla tai millä tahansa vekottimella, kun tehdään töitä puutarhassa, kasvimaalla tai vaikkapa alueella jossa kasvaa jättiputkia täytyy muistaa työväline hygienia. Lapiossa, kengänpohjissa, renkaissa ym. siirtyy helposti uusille alueille rikkaruohon ja myös haitallisten vieraslajien siemenet. Myös erilaiset kasvitaudit voivat siirtyä työvälineiden mukana. Kaikki työvälineet ja myös saappaat on siis syytä pestä aina käytön jälkeen ja varsinkin ennen kuin siirtyy uudelle alueelle töihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jättiputki, torjunta, kaivaminen, Neko, pyöröhara, siemen, siementaimi, Lahti Aqua

Jättiputken siemeniä ja siementaimia

Torstai 19.5.2016 klo 22.40 - Miia Korhonen

Nyt onkin ollut hyvät jättiputken torjuntakelit. Puolipilvistä, ei liian kuumaa ja hyttysiä ei nimeksikään. Nyt täytyykin tehdä pitkää päivää, kilpajuoksua jättiputken kanssa. Parasta olisi saada jättis torjuttua ennen kuin sen kasvu ryöstäytyy käsistä ja torjunta vaikeutuu ja hidastuu. On paljon helpompi käsitellä polven korkuista kasvia kuin nelimetristä jättiläistä. Pystyyn kuivuneet edellisenä vuotena kukkineet jättiputket ovat melko majesteetillisen näköisiä töröttäessään useamman metrin korkuisina kuivina rankoina. Kukkineiden jättiputkien ympäristöä kannattaa seurata jos siemenet ovat päässeet maahan asti. Siementaimia tulee varmasti nousemaan myöhemmin kesällä ja myös tulevina vuosina on tiedossa jättiputkia.

Kuivuneet_jattiputket_kurkottelevat_taivaita.JPG

Yhdessä kukinnossa on kymmeniä tuhansia siemeniä ja siementen itävyys on erittäin hyvä, joten on tärkeää estää siementen pääseminen maahan.

Tassa_tulossa_uusia_jattiputkia_ja_paljon.JPG

Tässä on tulossa joitain tuhansia jättiputken taimia....

Jo pienessäkin siementaimessa näkyy tyypillinen jättiputken tuntomerkki eli karvainen varsi, joka nopeasti saa myös punalaikullisen värin.

Jattiputken_varsi_on_karvainen_ja_punaisen_laikukas_jo_pienena.JPG

Ja tämänkin pienen jättiputken kasvineste iholle joutuessaan aiheuttaa auringonvalon kanssa palovamman kaltaisia oireita. Varovaisuutta siis!


Muitakin helposti leviäviä vieraslajeja on kuin jättiputki. Esimerkkinä jätti- ja japanintatar, joiden torjuminen on hankalaa. Parasta torjuntaa onkin olla istuttamatta näitä tataria. Ympäri Lahteakin näkee alueita, joissa tataret ovat karanneet puutarhoista tai levinneet luontoon viedyn puutarhajätteen mukana ja vallanneet tienpientareita ja metsän laitoja.

tatar_ja_jattiputki_vuohenjuuri.JPG

Tässä alue, jonka ovat vallanneet tatar ja jättiputki

No, löytyy sitä päivän aikana liikkuessa aina jotain kaunista ja ihanaakin, kuten tämä purppuratuomi. Täytyy muistaa nauttia ihanista kesäpäivistä!

purppuratuomi_2.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, taimi, siemen, tatar, vieraslaji, torjunta

Nyt on paras aika torjua jättiputkea

Torstai 12.5.2016 klo 7.16 - Miia Korhonen

Nyt eletään parasta jättiputkien torjunta-aikaa. Jättiputki on vielä melko matalaa. Kosteissa ravintorikkaissa paikoissa se on noin polven korkuista, muualla matalampaa.

Jättiputkien torjuntaan keskittyvällä koealueella kokeilin siementaimien peittämistä mullalla. Tein kehikon, joka on noin 12 cm korkea. Kehikon laitoin alueelle, jossa on paljon siementaimia ja kehikon sisään tamppasin kerroksittain multaa niin paljon kuin kehikon sisään mahtui.

Jattiputken_alkuja_2.5.16.JPG

2.5.16 aloitettu multakoe

Laatikko_peitetty_mullalla.JPG

Katsotaan nouseeko jättiputken pieni siementaimi tiivistetyn multakerroksen läpi ja jos nousee niin milloin. Jättiputken siemenethän eivät ole kovin syvällä maassa, joten haluan nähdä minkälainen multakerros siementaimien päällä on riittävä, jotta kasvi ei siitä kasva. Siementaimetkin kasvavat hurjaa kyytiä, viikossa ovat venähtäneet noin 10 cm.

Laatikossa_siementaimet_eivat_ole_viela_nousseet_10.5.16.JPG

Katsotaan milloin laatikosta nousee jättiputkia vai nouseeko?

Jättiputki on melko helppo kaivaa ylös erityisesti keväällä kun maa on kosteaa. Siementaimella juuri on kuin pieni porkkana.

ylos_kaivettuja_jattiputken_taimia.JPG

Kuvassa keskellä on jättiputki, joka on toisen vuoden taimi. Reunoilla olevat jättiputket ovat siemenestä ensimmäistä kertaa elämään kurkoittavia. Tällaiset taimet saa helposti ylös. Iso kukkiva jättiputki on todennäköisesti kolmen vuoden ikäinen ja juuristo on jo paljon isompi. Isonkin jättiputken ylös kaivaminen onnistuu, mutta hieman enemmän työtä se vaatii. Suomessa yleisimmin esiintyvä jättiputki on kaukasianjättiputki, joka kuolee kerran kukittuaan.

Ylös kaivetetut juuret voi pilkkoa lapiolla ja jättää vaikka muovin päälle kuivumaan auringossa tai mädättää suljetussa jätesäkissä. Juuret voi toimittaa oman alueen jätekeskukseen. Jos kompostoi juuret omalla pihalla on varmistettava että kasvi ei lähde uuteen kasvuun eli juuri on pilkottu ja kuivatettu tai mädätetty kunnolla. Huomasin, että hyvin kosteaan ja mutaiseen maahan jäänyt ylös kaivettu jättiputki rupesi työntämään uutta lehteä, joten ylös kaivetut kannattaa tosiaan ensin käsitellä ennen niiden kompostointia.

Ja tietysti pitää muistaa suojautua jättiputkea käsitellessä!

3 kommenttia . Avainsanat: jättiputki, torjunta, kaivaminen, siementaimi, Lahti

Jättiputkesta ja puutarhajätteestä

Sunnuntai 1.5.2016 klo 21.14 - Miia Korhonen

Miten sitä vappua voisi muuten viettääkään, kuin jättiputkia kaivamalla? Nyt on jättiputken parasta torjunta-aikaa. Maa on märkää ja kaivaminen on helppoa (tai ainakin helpompaa...). Kosteilla paikoilla jättiputki on jo 30 cm korkeaa ja kasvaa kohisten. Ensimmäisenä yritänkin suunnata purojen ja kosteikkojen äärelle, joissa jättiputkea kasvaa.

Suunnitelma oli taas selvä ja homma vaikutti helpolta, mutta jättiputki jaksaa aina yllättää. Lahdessa yhden kaupunginosan halkoo puro, jonka varrella on joskus jättiputki kukkinut. Sehän tarkoittaa sitä, että siemeniä on kulkeutunut koko puronvarsi täyteen. Vettä ei purossa ole haitaksi asti, mutta pohja onkin kivikkoa ja jättiputki on löytänyt kasvupaikat kivien koloista. Ja sehän tarkoittaa sitä, että kivet täytyy ensin saada edestä pois, jotta jättiputken juuren saa kaivettua suurimmaksi osaksi pois. Tässä kuvaa yhdestä yllättäjästä...

jattiputki_viihtyy_kosteassa.JPGKaunis vappusää ja jättiputki

Nyt olisi jokaisen hyvä kävellä oma piha ja lähiympäristö läpi. Jos löytää jättiputken niin ei muuta kuin lapio mukaan ja jättistä kaivamaan. Ylös kaivetun juuren voi pilkkoa muutamaan osaan lapiolla ja jättää kuivumaan maahan.

jattiputki_kevat_auringossa2.JPG

Tällaisia pirteitä toisen vuoden jättiputkia kaivoin useita kymmeniä yhdestä kohteesta. Ja kun kiskoo jättiputken irti maasta, niin varmasti jokainen muistaa, että kumipintaiset käsineet ovat parhaat siihen tarkoitukseen. Myös pienen jättiputken kasvineste iholla ja auringonvalon kanssa voi aiheuttaa ikäviä oireita.

Jättiputken kanssa temmeltäessä tulee tietysti muutenkin luontoa katseltua ja erityisesti pistää silmään miten paljon jättipalsami on levinnyt. Kauniita pyöreitä lehtiä tuntuu olevan jokapaikassa. Alueilla missä on jättiputkea on useasti myös jättipalsamia. Ja missä näitä kasveja on, on myös useasti puutarhajätettä. Ja missä on puutarhajätettä on myös lehtokotiloita.

puutarhajate__ja_kotilot.JPG

Puutarhajäte houkuttelee kotiloita ja luo niille erinomaiset elinolosuhteet. Kotilo elää keskimäärin 8 vuotta ja tulee sukukypsäksi pari vuotiaana. Kotilo munii noin 200 munaa vuodessa. Kuvasta voi yrittää laskea kotiloiden määrän ja jokaiselle tänä vuonna 200 munaa, niin onpa siinä taas uutta kotiloarmeijaa tulossa. Tässä siis yksi syy, miksi puutarhajätettä ei saa kipata luontoon!

idansinililja.JPG

Kauniita luontoon karanneita kasveja edustavat idänsinililjat, jotka kukkivat juuri nyt ihanin sinisin kukin. Niin ja vinkkinä voin kertoa, että jos luonnossa tulee vastaan kasveja, eläimiä tai sieniä joita ei tunnista on netissä mahtava tunnistyökalu osoitteessa www.luontoportti.fi. Siellä voi esimerkiksi kasveja etsiä kukan värin tai lehden muodon perusteella. Itse kävin juuri tunnistamassa siellä perhosia ja lintujen tunnistamisen apuna sivusto on todella hyvä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jättiputki, haittakasvi, torjunta, kaivaminen, kotilo, luonto, puutarhajäte

Taistelu jättiputkia vastaan

Lauantai 23.4.2016 klo 16.03 - Miia Korhonen

Jättiputkien koealueella Lahdessa jättiputki on lähtenyt kasvuun, mutta on vielä kovin pientä. Toisissa paikoissa sitä vastoin jättiputki on jo hurjassakin kasvussa.

Lahdesta löytyy varmasti yksi kesän hankalimmista torjuntakohteista. Maasto on hyvin märkää ja jättiputki viihtyy siellä erinomaisesti (myös jättipalsami tykkää tästä paikasta). Alueella ei haluta käyttää torjunta-aineita, joten lapiot aseena on jo useana päivänä jättiputkea kuritettu. Isoja alueita myös peitetään. Kokeiluun otettiin maatuva katekangas ökolys. Kankaan käytöstä jättiputken torjunnassa ei ole pidempiaikaista kokemusta. Viime kesänä sitä kokeilin jättiputkien koealueella ja ainakin viime kesänä kangas esti jättiputken kasvun.

jattiputken_peittaminen_okolys_kankaalla_hankalassa_maastossa.JPG

Peittämistä kun mietin, niin tärkeänä asiana oli, että kangas on biohajoava ja kompostoituva. Seuraavat vuodet näyttää miten kangas toimii jättiputken torjunnassa. Perinteisesti jättiputkella käytetään peittämiseen muovia ja se onkin tehokasta. Tälle alueelle muovi ei soveltunut. Kangas kiinnitettiin pitkillä puutapeilla ja peitteen päälle laitettiin alueella kaatuneita puiden runkoja ja kiviä. Peitteen kiinnitykset tarkistetaan useampaan kertaan kesän aikana.

pieni_jattiputki_on_helppo_kaivaa_pois.JPG

Pienet jättiputkien taimet on helppo kaivaa pois.

Tällä kyseisellä alueella ongelmana on, että kukkivia jättiputkia on ollut kymmeniä ja alueen poikki menee laskuoja, jonka seinämät ja pohja on täynnä jättiputken siemeniä. Alue on hankala kulkuista ja upottavaa muta / savi pohjaa. Paikat, joissa tiedetään olevan maaperässä jättiputken siemeniä kannattaa peittää, jos alue soveltuu sellaiseen. Siemen säilyy itämiskykyisenä ainakin 8 - 10 vuotta.

jattiputki_viihtyy_kosteillakin_paikoilla.JPG

Jättiputki viihtyy kosteillakin paikoilla

Jättiputkien hävittämiseen kokonaan tältä aluuelta menee useita vuosia. Torjuntaa tehdään useaan kertaan kesällä kaivamalla esiin tulevat jättiputket pois. Ja torjunnassahan tärkeää on suojautuminen!

kukkineet_jattiputket_ojan_reunamilla.JPG

Kukkineet jättiputket kuivuvat pystyyn ja erottuvat ympäristöstä.

Jättiputki haittaa tämän alueen käyttöä, mutta löytyy alueelta kuitenkin hienoja väriläiskiä näin keväällä!

nasia.JPG

Näsiä kukkii kauniin vaaleanpunaisin kukin keväällä

Alueille, joista Luontoturva torjuu jättiputkea jätetään asiasta kertovia kylttejä

jattiputkista_varoittavia_kyltteja.JPG

Jättiputken torjunnasta ja jättiputken torjuntaan keskittyvästä koealueesta kertoilen tässä blogissa ja aikaisemmissa kirjoituksissa olenkin jo kertonut suojautumisen tarpeellisuudesta torjuntaa tehdessä. Myös kuvia jättiputkesta on edellisissä kirjoituksissa sekä Luontoturvan sivuilla olevassa valokuva-albumissa.

Ongelmallisista kasveista kirjoittelin myös Nekon blogiin.

Nyt kannattaa tarkkailla omaa pihaa ja ympäristöään ja rynnätä ongelmallisten kasvien kimppuun heti, kun ne lähtevät kasvuun!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, kevät, torjunta, kaivaminen, peittäminen, näsiä, neko, blogi, ongelmakasvit, haittakasvit

Kevään ensimmäiset jättiputket torjuttu kaivamalla

Maanantai 18.4.2016 klo 23.01 - Miia Korhonen

Kevään ensimmäiset jättiputket on torjuttu kaivamalla!

Jattiputki_hyvassa_kasvussa_huhtikuussa.JPG

Jättiputki on aloittanut hurjan kasvunsa huhtikuussa

Jättiputken torjutatapaa kannattaa miettiä ja käyttää mekaanista torjuntaa, kuten kaivamista tai peittämistä aina kun se on mahdollista. Torjunta täytyy tehdä vastuullisesti ympäristönäkökohdat huomioiden. Torjuntakeinoksi valikoitui nyt siis kaivaminen. Kuulostaa simppeliltä ja periaatteessa onkin, mutta käytännössä asiat ei aina olekaan niin helppoja... Alue on melkoisen märkää ja kuraan upposikin reilusti nilkkoja myöden. Saappaita sai käsin repiä irti mudasta, muuten olisi matka jatkunut sukkasillaan :)

Torjunnassa on muistettava, että jättiputken kasvineste iholle joutuessaan yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttaa palovammankaltaisia oireita. Pientäkin jättiputkea käsitellessä täytyy siis muistaa suojautua!!

Vanhemmalla jättiputkellahan on porkkanan mallinen paalujuuri ja joitain pienempiä sivujuuria. Paalujuuri on noin ranteen paksuinen ja se pitäisi saada poikki 20 cm syvyydeltä. Rapa roiskui korvia myöden, kun iskin lapiota kuraan. Jättiputki viihtyy erinomaisesti vetisessä kuraisessa paikassa. Mutanaamio kuulemma kaunistaa, joten tulipa hoidettua nuo kauneus asiatkin samalla...

Jattiputkella_on_paksu_paalujuuri.JPG

Ylös kaivettu erittäin kurainen jättiputki

Jättiputki silmä harjaantuu nopeasti ja pienimmätkin jättiputkien taimet ja alut rupeaa havaitsemaan parin harjoituskerran jälkeen. Ympäristöään kannattaakin seurata ja opetella tunnistamaan ja torjumaan haitallisia vieraslajeja. Jättiputkenkin torjunta kaivamalla tai peittämällä on helpompaa mitä pienempi kasvi on. Nyt muu kasvusto ei ole vielä lähtenyt kunnolla kasvuun, joten jättiputket ja muutkin vieraslajit, kuten jättipalsamin, erottaa hyvin.

Jattiputki_voi_olla_hankala_kaivaa_pois_puiden_juurilta.JPG

Opettele tunnistamaan ja torjumaan jättiputki

Jättiputken kaivaminen puiden läheltä voi olla hankalaa, jos puiden juuria on kaivettavalla alueella paljon. Tällaisen kohteen voisi peittää melko pienellä muovillakin tai vaikka kestopeitteellä. Peitteen täytyy olla niin vahvaa, että se kestää paikoillaan ainakin pari vuotta repeilemättä. Tällaiseen paikkaan muovin reunoja voi olla vaikea kaivaa maan sisään, joten kiinnittämiseen voisi käyttää metallisia piikkejä, kiviä tai miksei peittämisen voisi tehdä myös vanerilevyllä, jonka päällä on painoja. En ole testannut tuota vanerilevyä, mutta luulisi toimivan. Täytyykin testata koealueella Lahdessa!

Nyt ei muuta kuin silmä käteen, ympäristöä tutkimaan ja torjumaan jättiputkea ja muita haitallisia vieraslajeja!

Jättipalsami olisi pieneltä alalta helppo kitkeä nyt pois. Juuri on hento ja jos avittaa vähän istutuslapiolla niin varmasti irtoaa.

Jattipalsamin_taimi_olisi_helppo_kitkea_nyt_pois.JPG

Jos jättipalsamia havaitsi viime kesänä jossain tietyllä alueella kannattaa samaa aluetta tarkkailla keväällä. Alueella varmasti näkyy tällaisia pieniä, kauniita taimia. Jos alue ei ole mahdottoman suuri, kannattaa taimet nyppiä pois sitä mukaan kun niitä tulee, niin pääsee jättipalsamistakin eroon.

Kuivata pois nypityt taimet tai mädätä ne jätesäkissä ennen kompostiin laittoa, ettei jättipalsami jatka elämää kompostissa. Älä vie puutarhajätettä luontoon, ylös kaivettu kasvi voi jatkaa elämää paikalla johon puutarhajäte on viety ja aiheuttaa siellä haittaa. Jos jokin kasvi on ollut ongelmana omalla pihalla, on se todennäköisesti sitä muuallakin. Luontoon viedyn puutarhajätteen mukana siirtää siis ongelman muille.

Jattipalsami_hyvassa_kasvussa_huhtikuussa.JPG

Jättipalsamin taimet on keväällä niin kauniita!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jättiputki, torjunta, kevät, kaivaminen, peittäminen, jättipalsami, vieraslaji

Jättiputki lähti kasvuun!

Tiistai 12.4.2016 klo 21.22 - Miia Korhonen

Ensimmäiset jättiputket ovat lähteneet kasvuun jättiputken koealueella Lahdessa! Aikaisin lähtee jättiputken kasvu käyntiin. Alueita, joissa on ollut edellisinä vuosina jättiputkea, kannattaa pikkuhiljaa ruveta tarkkailemaan. Jos torjuntatapana käyttää peittämistä, niin se olisi helpointa tehdä silloin, kun jättiputki on vasta kasvuun lähdössä.  

Tasta_lahtee_jattiputken_kasvu_12.4.16.JPG

Jättiputki puskee kasvuun routaisesta maasta.

Aina vaan jaksaa ihmetyttää, että näin pienestä ja kauniista kasvin alusta kasvaa parissa kuukaudessa nelimetrinen jättiläinen!

Maa koealueella on edelleen tukevassa roudassa ja kaivaminen mahdotonta. Viime kesän torjuntakokeilun tuloksia kirjaan ja jatkan erilaisten torjuntamenetelmien kokeilua ja uusien menetelmien etsimistä. Erityisesti odotan, että pääsen vertaamaan ruutuja, joihin on käytetty kosketusvaikutteisia tuotteita ja ruutuja joita ei käsitelty mitenkään. Kukinnot poistettiin kaikista alueella olevista jättiputkista. Kukintojen poistokin toimisi torjuntakeinona. Kaukasianjättiputkihan kukkii yleensä kolmantena vuotenaan ja kuolee kukinnan jälkeen. Ongelmalliseksi kukintojen poiston tekee se, että poiston ajankohta täytyy olla juuri oikea.

Kukkineiden jättiputkien varret maatuvat hitaasti, niin kuin tämä kuvakin kertoo. Alueella on muutamia pystyyn kuivuneita jättiputken varsia, jotka ovat olleet pystyssä jo pari vuotta.

Jattiputken_varret_maatuvat_hitaasti.JPG

Tällä alueella viihtyy myös lehtokotilot, joille jättiputken lehdissä riittää syötävää yllin kyllin. Kuvan ensimmäisestä tänä keväänä tapaamastani lehtokotilosta voi käydä kurkkaamassa kirjoittamastani Nekon blogista.

Koealueelle on nyt ruutuihin uusittu narut ja nyt odotellaan jättiputken kasvavan sen verran, että torjuntaa pääsee alueella jatkamaan.

jattiputken_koealue_huhti_2016.JPG

Kesä tulee olemaan mielenkiintoinen ja varmasti myös haastava. Osa torjuttavista kohteista on todella hankalissa paikoissa. Aluetta, jossa on ollut kukkivia jättiputkia, täytyy varautua tarkkailemaan ja torjumaan ainakin 8 vuoden ajan. Peittäminen muovilla olisikin tehokas tapa torjua jättiputkia, jos alue vain sopii peitettäväksi. Jättiputkien riivaama alue pitäisi olla peitettynä ainakin pari vuotta. Senkin jälkeen aluetta kannattaa tarkkailla, jättiputkella kun tuntuu olevan ainakin yhdeksän henkeä, sen verran sitkeä kasvi se on.

Yksikin kukkiva jättiputki, jonka siemenet pääsevät maahan, tietää siis vähintään 8 vuoden projektia. Siementen maahan pääsy täytyykin estää! Lisäksi torjuntaan menee aikaa ja rahaa, monelle kunnalle / kaupungille torjunnasta voikin tulla iso lasku. Jättiputki on kuitenkin vielä hävitettävissä Suomesta. Ohjeita hävittämiseen kirjoittelen sitä mukaan kun kevät edistyy. Tartutaan siis toimeen ja annetaan jättiputkelle kyytiä :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jättiputki, kevät, torjunta, jättiputken torjunta

Ensimmäisenä heräsi kevääseen lupiini

Maanantai 4.4.2016 klo 3.01 - Miia Korhonen

Kevät saapuu vauhdilla ja vieraskasvilajeista ensimmäisenä näyttäisi heräävän komealupiini! Lupiini on kaunis kasvi, mutta aiheuttaa monenlaista haittaa ympäristössään. Nopeasti kasvavana kasvina se tiheällä kasvullaan valtaa isoja alueita itselleen ja vaikeuttaa muiden kasvien kasvua sekä rehevöittää maaperää, jolloin keto- ja niittykasvit eivät viihdy alueella.

Ensimmäisten lupiinien alut jo löysin aurinkoisesta muokatusta maasta.

Vieraslajeista_lupiini_heraa_aikaisin_kevaaseen.JPG

Jättiputkea en vielä nähnyt, mutta varmasti muutamassa päivässä nekin putkahtavat näkyviin suotuisilla paikoilla! Tiiviisti seuraan alueita Lahdessa, joissa tiedetään olevan jättiputkea sekä tietysti koealuetta, jossa etsitään jättiputkelle ympäristöystävällisiä torjuntamenetelmiä.

Keväällä luonto muuttuu silmissä ja nyt onkin hyvä aika kulkea luonnossa ja puutarhassa ja havainnoida ympäristöä. Itselleni kevät tuo virtaa lisää ja tutkailenkin kaikkea luonnossa. Mitä muuta kuin jättiputkia on mielessä ollut, niin siitä voi lukea Nekon blogista, jonne kirjoittelen kuulumisia.

Katsotaan milloin saa kevään ensimmäisen jättiputken kuvaan, veikkaan että viikon päästä viimeistään!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lupiini, jättiputki, kevät

Talvi väistymässä

Tiistai 29.3.2016 klo 9.23 - Miia Korhonen

Talvi on selvästi antamassa tilaa keväälle ja aurinko hellii! Auringosta innostuneena kävin "jättiputkimaassa" jossa siis kokeillaan erilaisia torjuntamenetelmiä jättiputkelle. No, vielä ei kuitenkaan ole lumi hävinnyt tuolta metsän siimeksestä, joten täytyy vielä hieman odottaa.

Lunta_jattiputkimaassa.JPG

Ensimmäisiä hommia alueella on laittaa uudet narut koeruutujen tolppiin sekä uudet kyltit ruutuihin. Jättiputki jo odottelee heräämistä ja on valmis ponkaisemaan kasvuun lähiviikkoina. Vaikka tämä kasvi onkin haitallinen vieraslaji Suomessa ja ihan aiheesta, niin silti kyllä ihmetyksen sekaisella kunnioituksella seuraan jättiputken elämää. On niin uskomatonta, miten suurella tarmolla kasvi puskee ylös kylmästä maasta ja tavoittelee useamman metrin korkeuksia parissa kuukaudessa! Kasvuvoima ja elämänhalu on valtava.

Mutta varmasti kerkiän kiroamaan kesällä monta kertaa koko jättiputken, kun helteessä täysissä varusteissa kasvomaski päässä hikoilen ja yritän nujertaa jättiläistä. Torjuntaa tehdään kaivamalla, peittämällä, kukintojen poistolla sekä joissain alueilla glyfosaatilla. Laajoissa jättiputkien esiintymissä hajukin on pökerryttävä kesäkuumalla. Ymmärrän hyvin, että toiset ihmiset saavat jättiputken hajustakin iho-oireita tai hengitysvaikeuksia. Itsekin käytän hengityssuojainta, kun tiedossa on pidempi rupeama jättiputkien keskellä. Torjunnassa on tärkeää suojautuminen. Jättiputken kosketus tekee kipeää ja hipaisustakin otetaan, kokemusta on ja sitä kokemusta ei ole aikomus toistaa... Virheistä oppii :)

Jattiputken_torjuntaa_kesalla_2015.png

Tässä muistoja viime kesältä. Suojautuminen on tärkeää!!

1 kommentti . Avainsanat: Jättiputki, torjunta, kevät

Suunnitelmia kevääseen

Sunnuntai 13.3.2016 klo 11.07 - Miia Korhonen

Aurinkoinen ilma sai mielen jo kevääseen. Suunnittelin tulevaa kevättä jättiputkien koealueelle Lahteen. Varaudun siihen, että ensimmäisiä peittämiseen liittyviä kokeita pääsen tekemään kuukauden päästä. Tarkoitus on peittää maatuvalla katekankaalla alue, laittaa multaa 15 - 20 cm päälle ja seurata useamman vuoden ajan aluetta, nouseeko jättiputki peitetyltä alueelta, kun katekangas rupeaa haurastumaan.

Ajatuksena on, että jos omassa pihassa kasvaisi jättiputkea tietyllä alueella ja maassa on jo siemenpankki, niin voisi olla helpointa peittää keväällä alue juurimatolla / katekankaalla ja pistää päälle korotettu perennapenkki tai vaikkapa kivikkopuutarha pienine suihkulähteineen. Tämä voisi toimia pienillä alueilla mitkä ovat peittämiseen mahdollisia. Tosin pitkän ajan seurannasta tällaisessa ei ole itselläkään vielä kokemusta. Mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä, jos tällaisen peitetyn alueen kaivaa auki, niin nouseeko jättiputken siemenet pintaan ja lähtevät kasvuun? Ei tiedä, jos ei kokeile :)

Samaa menetelmäähän voisi kotipihalla kokeilla vaikkapa vanhassa kukkapenkissä, jonka ovat vuohenputki, karhunköynnös, juolavehnä ym. ei niin halutut kasvit vallanneet. Reunustaisi alueen, juurimatto väliin ja multaa noin 30 - 40 cm päälle. Multakerroksen paksuus riippuu siitä mitä haluaisi paikkaan istuttaa. Katekangastakin (maatuva tai tavallinen) voisi käyttää, mutta juurimatto on vahvempaa. Itse innostuin kivikkopuutarhasta ja suihkulähteistä viime kesänä. Vanhan rikkaruohoja täynnä olevan kukkapenkin päälle saisi hienon kivikkopuutarhan pienine suihkulähteineen ja helposti!

Harhauduin hieman jättiputkista, mutta tässä kuva ensi kesän yhdestä hankalimmista paikoista, joissa tulen jättiputkea torjumaan. Jättiputki on levinnyt alueelle todennäköisesti puutarhajätteen mukana. Jättiputkihan viihtyy erinomaisesti veden äärellä. Kuvan jättiputket kasvaa isohkon laskuojan reunamilla. Oja on noin 4 metriä syvä, hyvin jyrkkäreunainen, kivikkoinen, risukkoinen ja keväällä varsinkin vettä tulee olemaan paljon. Ojassa on virtaavaa vesi, joten jättiputken siemenet ovat kulkeutuneet pitkällekin. Alueella ei käytetä kasvinsuojeluaineita, joten ainoa konsti on kaivaa ja poistaa kukintoja mekaanisesti. Homma tulee olemaan hikinen ja kestää vuosia ennen kuin tuolta alueelta on saatu jättiputki häviämään kokonaan.

Hankala_paikka_torjua_jattiputkea_syva_oja_kivikkoa_risukkoa.JPG

Kuvasta voi taas kokeilla tunnistaako siitä jättiputket talviasussa. Tulee taas mieleen, että kyllä se puutarhajätteen oikein käsittely on tärkeää! Puutarhajätteen mukana voi levitä moni vieraslajikin.

No, onhan tuosta jättiputkia täynnä olevasta ojasta se ilo, että siellä on kukkineita, kuivuneita jättiputkia, joita sitten käyn hakemassa valokuvanäyttelyihin tueksi ja havainnollistamaan sitä miten iso jättiputki on. Siitä saa varmasti jonkinlaisen kuvan siitä, miten nopeakasvuinen ja iso kasvi on kyseessä.

Alueelta keräämäni jättiputket piti katkaista, että mahtuivat autooni. Noilla kuvassa näkyvilla varsilla on mittaa noin kolmisen metriä ja metrin verran taisi jäädä vielä kyydistä vartta pois... Melkoinen jättiläinen kyseessä siis! Kukkineita_jattiputken_varsia_nayttelyihin.JPG

Jattiputken_varsi_on_ontto.JPGJättiputken varsi on ontto, mikä näkyy hyvin kuivuneissakin varsissa

3 kommenttia . Avainsanat: jättiputki, kevät, puutarhajäte, torjunta

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »